Kaste
Kaste perustuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt. 28: 18-20). Kastetoimituksen kautta liitytään seurakunnan jäseneksi. Kirkkomme käsityksen mukaan kasteessa Pyhä Henki uudestisynnyttää meidät ja lahjoittaa meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän lahjat.
Kastepaikka
Kastetilaisuuden voi järjestää kotona tai seurakunnan tiloissa. Seurakunnalta voi tarvittaessa varata kastetilaisuuteen tilan. Kaste voidaan toimittaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä.
Kasteen ajankohta
Kaste pitäisi toimittaa viimeistään kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. Suosituimmat kastepäivät Ylöjärven seurakunnassa ovat lauantai ja sunnuntai. Kaste voidaan toimittaa myös arkipäivisin. Kasteen ajankohdasta ja paikasta sovitaan päivystävän papin kanssa (puh. 044 7868 001, arkisin klo 10-15) tai kirkkoherranvirastossa (puh. 044 7868 124, arkisin klo 9-15).
Kastekotikäynti
Kasteen toimittavalla papilla on tapana käydä ennen kastetta kastekodissa tutustumiskäynnillä. Silloin voi keskustella papin kanssa kasteesta ja kastetoimitukseen liittyvistä asioista. Kastekotikäynnin ajankohdan voi sopia kastavan papin kanssa tai varata kirkkoherranvirastosta.
Kummit
Kastettavalla täytyy olla vähintään kaksi konfirmoitua, evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvaa kummia. Muina kummeina voi olla myös muuhun lapsikasteen hyväksyvään kirkkokuntaan kuuluva henkilö. Näitä ovat:
- Suomen Ortodoksinen kirkkokunta
- Suomen Metodistikirkko
- Yksityinen kreikkalaiskatolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa
- Katolinen kirkko Suomessa
- Suomen Anglikaaninen kirkko
- Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
- Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko
- Luterilainen Sanan yhdyskunta
Katolinen kirkko toivoo, että sen jäsenet eivät toimisi kummeina muiden kirkkojen toimittamissa kasteissa.
Kirkkoherranvirastosta voi tarvittaessa lainata kastemekon kastetilaisuuteen.
Lisätietoja:
- Kastetoimituksesta yleisesti (evl.fi)
- Multimediaesittely kastetoimituksesta (Helsingin srk-yhtymä)
- Pienelleparasta.fi (Helsingin srk-yhtymä)
YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA - PL 2, 33471 Ylöjärvi - puh. 044 7868 125 - ylojarvi.seurakunta@evl.fi - www.ylojarvenseurakunta.fi


