Joulublogi 2007
Verkkosivuillamme julkaistiin Joulublogia marraskuun puolivälistä jouluun asti vuonna 2007.
Jouluisia tarinoita blogiin kynäili nuorisopastorimme Heli Airikka-Rantanen (sähköposti: heli.airikka[ät]evl.fi).
28.12.2007 Tervemenoa joulu!
Eilen moni sanoi, että huh ja katsoi joulun juhlituksi ja alennusmyyntien ajan alkaneeksi. Mutta ei vielä kannattaisi huokaista, sillä tänään on vielä joulupäivä - neljäs joulupäivä - joka myös viattomien lasten päivän nimellä tunnetaan.
Kirkon kävijämääriäkin katsellessa joulu näyttäisi loppuvan ensimmäisen joulupäivän aamuun. Koko joulukuun nimittäin kävijöitä riittää erilaisissa tapahtumissa ja hoilotuksissa huipentuen jouluaattoon, jolloin Ylöjärvenkin kirkkoon ahtautui yhtäaikaa seitsemisensataa joulunviettäjää. Tapaninpäivänä sitten käy kato; muutama hassu mummo istui kirkon takarivissä. (Huom! Tämä ei ole mummojen halveksuntaa lainkaan. Ihanaa, kun olitte paikalla ja kaikki kunnia ja kiitos kaikille mummoihmisille. Ilman mummoja maailma olisi paljon kurjempi paikka.) Liekö päivän teemalla vaikutusta asiaan, sillä jouluaaton ja -päivän syntymähehkutuksen jälkeen Tapanin aihe on tyly: Uskonsa puolesta kuolleet miehet ja naiset.
Onkohan se hyvä vai paha, että valmistelemme joulua niin kauan ja raskaalla kädelllä, ettemme jaksa juhlia sitä loppuun. Eilen oli alennusmyyntien avajaisissa tungosta - olin itsekin paikalla todistamassa. Missä rauha ja hyvä tahto joulunaikana? Tai edes perheen kanssa oleminen? Eniten ehkä surettaa niitten kaupantätien puolesta, jotka joutuvat kolmantena ja neljäntenä joulupäivänä kiikuttamaan lapsensa hoitoon, jotta ihmiset saisivat ostaa toppatakkeja miinus 70 prosentilla. Muilla on mahdollisuus valita.
24.12.2007 klo 21.57. Siunattu yö
"Tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui pienessä Betlehemin kaupungissa. Tämä on se yö, jona profeettojen ennustukset toteutuvat, yö, jona vapahtaja on keskellämme. Tämä on se yö, jona kristikunta käy rukoukseen seimen äärelle, yö, joka loistaa kuin kirkas päivä."
Yötyö ei oikein sovi minulle. Silmät harottavat, suu kuivuu ja kieli jää kitalakeen kiinni. Kangertelen sanoissani, enkä osaa enää lukea paperista isolla kirjoitettua tekstiä. Puoliunisena töissä heiluessa tulee väkisinkin mokia ja sitten nolottaa.
Jouluyö kirkossa on kuitenkin sellainen tilanne, jossa muistan taas, miksi haluan tätä työtä tehdä. En siksi,että pappina olisin jotenkin muista pyhempi tai lähempänä Jumalaa (päinvastoin!) En siksi, että saisin esiintyä ja ihmiset kehuisivat nokkelia sanankäänteitä saarnoissani(vaikka joskus vähän noistakin syistä). Vaan kirkkoon vaivautuvien ihmisten vuoksi. Jouluillan hartaudessa poikaystävänsä olkaan unisena nojailevan tytön vuoksi. Epäilevän näköisenä suoraan kohti koko hartauden ajan tuijottavan miehen vuoksi. Etupenkissä hymyilevän ja hihittelevän lapsiperheen vuoksi. Siksi jaksan soperrella sanojani unitokkuraisena kirkossa keskellä yötä, että sanoma on minua suurempi.
Jouluyönä syntyi Jeesus, joka muutti maailmaan. Kun muistelen, mitä Jeesus on tehnyt puolestani, hänen väkivaltaista kuolemaansakin katselee hyvillä mielin. Ristiinnaulitun ihmisen nähdässään sitä yleensä voisi pahoin. Ylöjärven kirkon alttaritaulussakin on kolmimetrinen kuollut mies. Pahoinvoinnin sijaan Jeesusta katselee hymyillen - kiitos, kun rakastit minua niin paljon, Vapahtajani!
23.12.2007 Päivä meni nuhjatessa
Olen tänään viettänyt päivän kuin joskus melkein kaksikymmentä vuotta sitten lapsuudenkodissani. Ehei, en ole siivonnut ja pudistellut mattoja ja koristellut kuusta. Sen sijaan olen hiippaillut koko päivän yöpuvussa, pihistellyt (mieheltä) salaa suklaata kaapista, lukenut lehtiä ja ottanut lapsen kanssa päiväunet. Joulu on kaikkea loistokasta, mieltäylentävää ja taivaisen tunnelman tuloa arkisen keskelle, mutta joulu on myös tätä: oleskelua, lepoa ja rauhoittumista.
Jos Jeesus olisi viettänyt joulua, hän olisi varmasti kannattanut kotona nuhjaamista tukka likaisena kuin puunaamista, koristelua ja juhlatunnelman luomista väkisin. Joulu on ihmistä varten, eikä ihminen joulua varten.
20.12.2007 Oikea hetki joululle
Tulin tänä aamuna sanoneeksi alakoululaisten joulukirkossa, että sytytetäänpä nyt tänään vaan vielä kolme adventtikynttilää, kun joulu on ihan lähellä, mutta ei kuitenkaan vielä oikeesti ole joulu. Ja sitten kirkkohetken loputtua toivottelin siunattua ja mukavaa joulua jokaiselle. Mahtoi olla varhaisnuorisolla pää pyörällä (jos kuuntelivat tarkkaan pappi-tätiä). Milloin voi sanoa, että on joulu? Mistä se joulu oikein alkaa?
Yläasteella käväistessäni kuulin erään opettajan sanovan, että hänelle joulu alkaa aina Lucian päivästä. Itse taas olen pitänyt itsestäänselvyytenä, että joulu alkaa aattona kello 12 joulurauhan julistuksesta. Lapsena tosin sain kerran joulukalenterin, jossa oli 25 luukkua. Vanhemmat selittävät, että joissakin maissa todellinen joulu on vasta 25. päivä, ei 24.12. kuten meillä. Kamalaa niiden maiden lapsille! Lahjoja joutuu odottamaan yhden päivän enemmän. Tosin ne taitavat saada lahjansa heti aamulla, eikä niillä ole aattopäivän piinaavaa lahjajännitystä.
Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi yöllä. Niinpä kaiken järjen mukaan joulukin alkaa yöllä. Mutta jos ajattelee asiaa lisää, niin minä yönä? Missään ei nimittäin sanota, että Jeesus syntyi 25.12. vuonna nolla. Jeesuksen todellisesta syntymäpäivästä on ollut vuosisatojen ajan monenlaista legendaa. Joku legenda ehdotteli päiväksi toukokuun 21. päivää, mutta onneksi joulua ei ole päätetty alkaa viettämään silloin, koska se sattuu olemaan oma iänvaihtumispäiväni. Vaikka toisaalta voisi olla komeaakin jakaa syntymäpäivä Jeesuksen kanssa.
Joululle on niin vaikea löytää ainoaa oikeaa hetkeä, että tuttu joululaulukin suosittelee elämään joulua joka päivä. Tällä hetkellä jokapäiväiset kuuset, kultakimalteet, kinkut, rosollit ja muu joulurekvisiitta tuntuu siltä, että yök. Jos vaan saisi päänsä ohjelmoitua niin, että joulu tarkoittaa rauhaa maassa, hyvää tahtoa ja Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan, niin sellaista joulua voisi oikeesti elää ihan joka päivä. (Paitsi "räytymispäivinä", sillä Rölli on ihan oikeassa siinä, että joskus tarvitaan masentelu- ja alakuloisuuspäiviä. Röllin filosofia on muuten viime aikoina tullut erittäin läheiseksi, koska poika vaatii "löllöä" soimaan ehkä 25 kertaa päivässä.)
16.12.2007 Kun joulu kuvottaa
Satuin äsken lukemaan pienen tarinan vanhempansa menettäneestä tytöstä, joka ei pystynyt enää kasvatusvanhempien luona syömään. Kaikki ruoka kuvotti. Tyttö oli sijoitettu veljensä kanssa eri perheisiin ja kaurapuuro ällötti häntä erityisesti. Ehkä sitä oli syöty usein veljen kanssa vieretysten.
Itselläni oli vähän sama juttu joulun kanssa. Meni useampi vuosi, etten oikein jaksanut innostua joulusta. Joulun alla väsytti ja ahdisti kummasti. Vasta tänä vuonna ymmärsin, mistä joulukuvotukseni oikein johtuu. Vanhempani erosivat kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen joulut alkoivat tuntua turhilta. Pahin jouluni oli veljen kanssa kahdestaan vietetty. Yritimme kovasti noudattaa jouluperinteitä, käytiin kirkossa ja koristeltiin kuusi. Tuntui kuitenkin ontolta. Lopulta veljeni pelasi huoneessaan mätkis-potkis-peliä pleikkarilla ja minä köllöttelin sohvalla (ylen)syömässä suklaata ja lukemassa pokkaria perheväkivallan uhriksi joutuneesta naisesta. Silloin "Maassa rauha ja hyvä tahto ihmisten kesken" tuntui sanahelinältä.
Se vanhempansa menettänyt tyttö sai ruokahalunsa takaisin, kun näki enkelin. Isokokoinen mies hohtavan valkeassa puvussa kävi kertomassa tytölle, että kaikki järjestyy. Minulle kävi myös hyvin. Tänä vuonna olen saanut joulufiiliksen takaisin. Joulu tuntuu taas lämpöiseltä rauhan juhlalta, jonka Jumala on antanut ihmisten iloksi pimeän keskelle. Oma enkelini on hyvin pienikokoinen mies, jolla on usein puurotahroja paidassa ja kuolaa suupielessä. Lapsi on joulun ihme.
15.12.2007 Joulu tulee tyhjäänkin asuntoon
Viime keskiviikko oli elämäni eniten rahaa vienein päivä. Auto tuli huollosta ja teimme asuntokaupat. Shekkiä, joka voi jopa pistää taloutemme nurin, ei saanut kauppakirjojen allekirjoitustilaisuudessa edes pidellä kädessään. Paperinpala kun siirtyi vain pankintädiltä toiselle. "Maksettu on, velkani mun" -veisu sai uuden merkityksen. Nyt sitä voi hymistä kahdella mielellä - tyytyväisenä armosta osallisena ja toivehuokauksena tulevaisuudelle.
Asunnon omistusoikeuden siirtyminen tuo kuitenkin mukanaan tuoreen lisän joulunviettoomme. Ajattelin nimittäin käydä asunnolla salaa valmistelemassa sinne joulutunnelmaa ja pienen aterian. Kotona availen vaan Saarioisten laatikkoja ja marisen, että on ollu niin kiire. Jouluaattona sitten raahaan miehen ja pojan jollain verukkeella uuteen kotiin. Siellä sitten onkin - tadaa - upea joulupiknik keskellä olohuoneen tyhjää parkettia.
11.12.2007 Joulu työläisenä
Tänä vuonna on toinen työjouluni pappina. Kahdesta joulutyövuorosta olen onnistunut luikahtamaan häämatkan ja äitiysloman avulla. Olen saanut monilta osanottoja ja surkutteluja, kun pitää olla jouluna töissä. Harmittelijoille tiedoksi, että ei se nyt niin kamalaa ole. Odotan oikeastaan innolla joulupyhien työtehtäviä.
Jos en olisi töissä, en varmaan kävisi niin monta kertaa kirkossa kuin nyt tulee oltua. Noh, joulua tulisi juhlittua ehkä enemmän oman perheen kanssa, mutta on se ihan mieltä lämmittävää juhlia sitä välillä muidenkin kanssa. Kaikkein mukavinta on, että joulun sanomaan tulee väkisinkin solahdettua hiukan syvemmälle, kun joutuu miettimään sitä työn puolesta. Ja jos joulukirkossa on tunnelmaa seurakuntalaiselle, on sitä papillekin. Jumalanpalvelusta toimittaessa on nimittäin usein läsnä sellainen pyhän tuntu. Sellainen fiilis, että Jumala toimii, vaikken oikein tiedä, miksi, miten ja missä.
Lopuksi synkän salaisuuteni paljastus: Jos en olisi pappi, en kävisi kirkossa kovin usein, sillä en nykyisin oikein enää jaksa istua paikoillani koko messun ajan. Lieneekö syynä sitten jokin aikuisiällä iskenyt ylivilkkaus, lapselta tarttunut taukoamaton tohina vai vain "vanhan Aatamin" (tai Eevan) vaikutus minussa, mutta kirkossa istuessa kaipaan muitakin virikkeitä kuin kuuntelemista ja laulamista. Ortodokseilla on ideaa siinä, eteä messussa saa kuljeskella ja sytytetellä tuohuksia halutessaan. Jotain sellaista kaipaisin ehkä perusluterilaiseenkin messuun lisää. Joulunpyhinä paikallapysymistä onneksi edistävät usein visuaaliset virikkeet: on kuusi valoineen, kynttilöitä ja hämärää, ehkä jokin pieni seimiasetelma kirkon nurkassa.
9.12.2007 Kaupallista joulua ja onnellista uutta vuotta
Lueskelin aamupalapöydässä Kotimaa-lehden Ilo-liitettä samalla kun oheistoimintana yritin estää 1-vuotiasta tuhrimasta koko keittiön pöytää mustikkapuurolla, syödä itse ja nostella välillä pöydälle kiipeävää, puuroista poikaa takaisin omaan tuoliinsa. Ilossa oli juttu siitä, miten muiden uskontojen edustajat näkevät kristittyjen joulunvieton. Juttu oli kiinnostavat, sillä ainahan sitä kiinnostaa tietää, että mitä muut meistä ajattelevat. Aamukaaoksesta johtuen jutusta jäi mieleen vain termi "kaupallinen joulu", jota joku kertoi ennen nykyiseen uskontoonsa kääntymistä viettäneensä.
Olenkin tänään pohdiskellut, mikä joulussani on kaupallista ja mikä kristillistä joulua. Kaupalliseen jouluun kuuluu ainakin se, että joulunaika alkaa samalla kun ensimmäinen suklaa löytää suuhun kalenterin luukusta. Odottelu, saatikka sitten paasto, ei kuulu kaupalliseen jouluun, vaan kaikki pitää saada heti. Toinen kaupalliseen jouluun kuuluva ilmiö on lahjahysteria. Se on sitä, että stressataan, kun on pakko ostaa lahja sille-ja-sille, muttei yhtään keksisi, mitä ostaa. Lahjahysterian osa-alueita ovat myös lahjakateus (toi sai hienomman kuin mä) ja lahjamorkkis (voi ei, ei jääny vuokrarahoja jouluostosten jälkeen).
Kaupallisen joulunviettäjiin tunnustautuminen tuntuu melkein yhtä pahalta kuin kirkkoonkuulumattoman tätini kysymys "Ootkos sä nyt sitten sellanen leipäpappi?"
Äh. Haluaisin, että jouluni olisi oikeasti kiitosta Jumalalle, hyvää tahtoa ja rauhaa maassa. Minkä ihmeen takia sitten mietin, että onko joulukortteja pakko lähettää, vaikka ei kiinnosta ja haaveilen jouluisin sisustuselementein koristellusta kodista, johon kehtaisi vieraitakin kutsua.
6.12.2007 Itsenäisyys vetää vakavaksi
Joulunodotukseen kuuluuu olennaisena osana myös itsenäisyyspäivä. Juhlatunnelmissa istutaan telkkarin ääreen - ruotimaan kenellä on epäonnistunein pukuvalinta tänä vuonna. Muita tapoja juhlistaa itsenäisyyttä en mielikuvituksettomana ole vielä keksinyt.
Kaikesta huolimatta itsenäisyys hetkauttaa meitä pullomössösukupolven edustajiakin. Ja jaksamme uhrata ajatuksia myös sille, ettei vapaa maa ole itsestäänselvyys. Vai mitä sanottu yhden parikymppisen perusteluista mennä inttiin sivarin sijaan: "Jos ne venäläiset on tänne tulossa, ei auta, että me vaan aletaan niitä rakkaudella vastustamaan. Kyllä siinä täytyy hiukan ampuakin." (Terkkuja vaan sanojalle, jos tunnistaa itsensä.)
Mistä on sitten itsenäinen 90-vuotias Suomi tehty? Turvallisuudesta, tasa-arvosta, hyvinvoinnista, mutta myös Jokelan tapauksesta, yksinäisistä vanhuksista, huostaanotetuista lapsista. Itsenäisyys saatiin aikoinaan uhrauksilla ja sinnikkäillä rukouksilla. Samoja keinoja tarvitaan nykyisin, jotta voimme tulevaisuudessakin kutsua Suomea hyvinvointivaltioksi.
2.12.2007 Paketteja kaiken omistajille - tai sitten niille toisille
Eletään lahjastressin sesonkiaikaa. Mitä antaisin lahjaksi kaikille läheisilleni, joilla tuntuu jo olevan kaikkea? Lahjarumban ja kaupallisen joulun paheksuminen on synnyttänyt hyväntekeväisyyslahjojen ilmiön. Annetaan toiselle lahjaksi tieto siitä, että joku joka todella tarvitsee, on saanut jotain. Ihana ajatus!
Toisaalta en kyllä ole ihan ensimmäisenä osoittelemassa sormella lahjahässäkkää, vaikken oikein itse kauhean aktiivinen häsääjä olekaan. Kyllähän joulu nyt on sen arvoinen juttu, että vähän pitää hässäköidä! Mieti: Juhlimme JUMALAN tuloa maailmaan. Eikö siinä ole tarpeeksi juhlan aihetta? Tosin se on sitten toinen juttu pitäisikö sitä, että Jumala voitti kuoleman juhlia vielä enemmän. Ja kolmas juttu on sitten se, onko kaupallinen tapa juhlia joulua mistään kotoisin...
28.11.2007 Hoosianna!
Olen aika huono rukoilemaan. Aloitan joka ilta hurskaasti iltarukouksen kiittelemällä Jumalaa päivästä. Ja sitten listaan perään asioita, joita olen vailla. Usein en pääse näinkään pitkälle, kun jo nukahdan. Tai alan miettiä, että nuo makuuhuoneen verhot voisi kyllä uusia ja näihin meidän puoliantiikkisiin yöpöytiin voisi olla kiva lisä joku vaatekaappi samalta vuosikymmeneltä...
Tänään taisin löytää yhden uuden ja hiukan helpomman keinon rukoilla. Olen nimittäin miettinyt koko päivän hoosiannaa. Työn puolesta - tottakai, eihän sitä tommosta muuten. Mutta sunnuntain saarnan lisäksi syntyi pieni keino helpottaa käytännön elämää. Sanon nimittäin Jumalalle vaan, että hoosianna! Samassa sanassa on tiivistettynä avunpyyntö, ylistys ja siunaus - samoja aineksia kuin iltarukouksessanikin. Ja Jumala ymmärtää, mitä tarkoitan, vaikka ymmärtäähän Isä ilman sanojakin. Hoosianna-rukoileminen on vaan vähän niinkuin Tiimarin joulukortin lähettäminen - tulee ainakin itselle hyvä mieli, että on saanut aikaiseksi jotain yhteydenpidon tapaista edes kerran vuodessa.
27.11.2007 Omia perinteitä?
Tänä vuonna on toinen kerta, kun olen viettämässä joulua ihan oman perheeni kesken. Ihan oma perhe tarkoittaa perhettä, jossa itse olen äiti eli ihminen, joka luo kotiin juhlatunnelman. Kanssaviettäjiäni ovat jouluna poikani, 1v 4kk, jonka vuoksi joulu "tehdään" ja mieheni, joka useimmiten sanoo jouluperinteiden olevan hänelle samantekeviä, mutta itkee silti aattona oman äitinsä tekemän porkkanalaatikon perään. (Tätä ei olla vielä koettu, mutta aattona pääsen sanomaan, että "mitäs minä sanoin" ja näyttämään tätä joulublogia. Hahaa!)
Tänä jouluna ollaan oman perheen kesken ensinnäkin sen vuoksi, että meistä on ihan kiva tunnustella, millainen olisi se meidän perheen oma joulu. Toiseksi olen itse jouluna töissäkin, emmekä sen takia voi lähteä miehen vanhempien luo. Kolmanneksi oma lapsuudenperheeni on hajonnut ja tuntuisi lähinnä kiusalliselta viettää joulua vanhempien uusien puolisoiden kera. Sisarukseni taas asuvat kamalan kaukana.
Tänä vuonna ovat siis edessä ihan omat perinteemme. Mutta mitä ne sitten voisivat olla? Ruokakin tuo jo ongelmia. Mies ei tykkää kinkusta ja inhoaa graavilohta, jotka minun mielestäni ovat joulupöydän peruselementit. Poika todennäköisesti syö ihan mitä vaan käsiinsä saa. Katselin äsken Yhteishyvä-lehdestä bataattilaatikon, mätimoussen ja basilikalohen ohjeita. Olisikohan niistä meidän perheen perinteisiksi jouluruuiksi? Hmmm. Hyviltä ainakin kuulostavat, tekeminen voi olla toinen juttu.
Ruuan lisäksi joulussa on monia muitakin liikkuvia osia. Mihin aikaan mennään kirkkoon? Aattoiltana vai jouluaamuna vai kenties niiden välissä yöllä? Milloin jaetaan lahjat? Tuleeko joulupukki vai sanommeko vaan lapselle, että joulupukki on satua, Jeesus sen sijaan ei? Kuka lukee jouluevankeliumin vai kuunnellaanko peräti levyltä? Ja se kaikkein kipein: muovikuusi vai oikea kuusi?
En haluaisi häsätä jouluani, mutta jotain päätöksiä ja perinteitä on melkein pakko olla. Kuusijutun taitaa kuitenkin sanella käytäntö: ei lainkaan, sillä pojalla on kova kiipeilyvietti. Mieluummin taidan pelastaa taaperon puolivälistä kirjahyllyä kuin kaatuneen kuusen alta kymmeniä neulasia kätöset täynnä...
Jouluun ja sen odottamiseen liittyy olennaisesti sana tunnelma. Todella usein kuulee puhuttavan varsinkin tunnelman puuttumisesta. Joku ei pääse oikeisiin fiiliksiin, jos ei ole lunta. Toiselle oikean sieluntilan taas saa aikaan kuusenkorkuinen lahjaröykkiö.
En oikein tiedä, mitkä ovat oman joulutunnelmani ainekset. Sen olen kuitenkin huomannut, että jouluolo iskee päälle joskus hassuunkin vuodenaikaan. Sen voi laukaista syyskuussa satanut ensilumi, kanelin tuoksu keskellä kesää tai vaikka kevätsiivon jäjiltä hohteleva koti.
Viime viikonloppuna tuntui joululta nähdä omaa siskoa. Ihmeellistä muuten, miten sisarusrakkauskin muuttuu vuosien mittaan: parikymmentä vuotta sitten kiskoin tukasta, kynsin ja purin tuota samaa tyttöstä, jonka näkeminen saa nykyisin melkein kyyneleet silmiin...
Vaikuttaa siltä, ettei joulu ole päivämäärä tai ajanjakso, se on tunne. Mutta hei, tämähän alkaa kuulostaa jo ihan joululaululta!
"Voit joulun elää joka päivä vaan
ja parhaat vuotes tulet tuntemaan.
Kun vain joulun lapsi saa
sydämmessäs asustaa,
niin silloin joulu luonas aina on."
15.11.2007 Ääni huutaa ostoskeskuksissa
Markuksen evankeliumin lyhyydestä (tai työmatkani pituudesta) johtuen olen kuunnellut kasetin jo pariin kertaan läpi. Markushan aloittaa todistuksensa Jeesuksesta, ei syntymästä, vaan Johannes Kastajasta. Johanneksen tehtävä oli evankeliumin mukaan olla huutava ääni erämaassa, joka tasoittaisi Herralle tien.
Adventti (eli Herran odotus) ei ole vielä edes alkanut, mutta tämän ajan Johannes on jo täydessä vauhdissa. Tuskin nimittäin joulun tuloa vielä edes ajattelisi, ellei kauppoihin olisi viikkoja sitten ilmestynyt erinäistä joulunviettoon tarpeellista tavaraa. "Raivatkaa joululle tie, tasoittakaa sille polut!" kuuluu kaupallinen ilosanoma.