Paastoblogi 2008
Mikä paasto? Ja miltä se oikein tuntuu? Tuleeko sitä nöyräksi ja kirkastetuksi vai vaivaantuneeksi ja ärtyisäksi? Lue paastoblogia - innostu itsekin tai ota vain virtuaalisesti tuntumaa paastoon.
Paastoblogissa kynäilevät srk-sihteeri Sari Papinsaari ja johtava diakoniatyöntekijä Eliisa Ala-Kuusisto. Palautetta heille voi kirjoitella sähköpostitse
24.3.2008 Kolme pyhää päivää
Kun takana on neljänkymmenen päivän mittainen paastonaika ja sen jälkeen kolmen pyhän pääsiäisenaika - on aika juhlia. Siksi löysin itseni Herran pöydästä, osallistuin yhteiseen juhlaan ja kirkon menoihin - halusin ottaa osaa kristityn vaellukseen, joka huipentui iloiseen kulkuun ja kokemukseen siitä, että kuolema on sittenkin elämä ja taistelu sittenkin voitto
Kevätohra toi vihreyttä olohuoneeseen ja perinteiset jokavuotiset pääsiäiskoristeet ja virpomisoksat viestittivät taas uudelleen, että pääsiäinen on iloinen, keltainen ja valon juhla.
Ja tulihan pääsiäisestä myös lomapäiviä. Sai levätä, lukea, olla läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa, laittaa lammasta pöytään, olla kutsuttuna toisen laittamassa ruokapöydässä, ulkoilla ja kävellä jäällä. Kaikkea tätä kuului omiin pyhiin päiviini. Aurinkokin paistoi ja lämmitti.
Paastoaminen oli tänä vuonna omalla kohdallani ehkä enemmän ajatusten matkaa ja mietiskelyä. En pystynyt olemaan herkkupaastolla ja dieettiä aloitin ja lopetin ja aloitin taas jne. Koen kuitenkin, että paasto on yksi tapa etsiä selvyyttä elämään ja voimaantua hengellisesti. Kyllä tämä hengellinen matka on ollut. Matka jatkuu ja tarvitsen edelleen pysäkkejä, seurakuntaa, hengellisiä matkakumppaneita ja hengellisiä harjoituksia - kuten paastoamistakin.
- Eliisa
20.3.2008 Sielunmessua ja pääsiäishamstrausta
Pääsiäisvapaat alkoivat toissapäivänä. Aikomuksenani oli siivota rauhassa, laittaa ruokaa, leipoa ja pysähtyä pääsiäisen sanoman äärelle ihan rauhassa. Kun kerrankin on aikaa. Mutta perinteet velvoittavat: yli kuukausi sitten alkanut flunssa ei jätä minua rauhaan. Yskä, nuha ja kuumeinen olo tulivat taas päälle, kun on hyvin aikaa sairastaa. (Tässä kohtaa huokaan syvään).
Jotain olen kuitenkin pystynyt tekemään. Hyvin lääkittynä kävin eilen katsomassa Tampereen Oopperan Verdin Requiemin. Turhaan tätä näyttämölle sovitettua kuoroteosta ei ole kehuttu. Sielunmessu oli vankkaa kuunneltavaa. Musiikki olisi kauneudessaan ja mahtipontisuudessaan riittänyt yksinkin, mutta sen elävöittäminen kuoron ja solistien näyttämötyöllä sekä erityisen upeilla lavasteilla ja valoilla tuki teosta hienosti. Parempaa musiikkielämystä niin sanomaltaan kuin visuaaliselta ilmeeltään saa pääsiäisen ja paaston aikaan hakea. Verdin huokaukset ja huudot ovat tuttuja jokaiselle kristitylle: ”Oro supplex et acclinis, cor contritum quasi cinis, gere curam mei finis. Rukoilen nöyränä polvillani, sydän katumuksen piinaamana: ota minut huomaasi viimeisinä hetkinäni.”
Pääsiäishamstraus on tänä vuonna onnistunut erityisen hyvin. Se tarkoittaa sitä, että suklaamunat ja karkit on ostettava varastoon ja määrää on lisättävä pikkuhiljaa, kunnes kaikkien mahdollisten kaappien kolot ovat täynnä pääsiäiskarkkeja. Näistä karkeista tulee loppujen lopuksi ilolla syötyä yksi kolmasosa, toinen kolmasosa väkisin ja se viimeinen osa juhannuksena. Nyt on kuulkaa hyvin valmistauduttu!
Sivuseikka lienee, että keittiön ikkunassa on edelleen jouluverhot (vaihdan tänään), kukat ostamatta (vielä ehtii) ja rairuoho kasvamatta (olisi tuskin itänytkään).
Paasto on niin loppupuolella, että valo alkaa jo näkyä! Siunattu pääsiäinen!
- Sari
19.3.2008 Hiljaisen viikon vaellusta
Hiljaiseen viikkoon liittyy virsi 77 eli “Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se.” Opin sen jo pienenä lapsikuorossa ollessani. Muistan kun kuoron johtaja teki meille kysymyksen tästä virrestä. Hän kysyi, mikä on tämän virren tärkein sana. Oikeaa vastausta etsittiin pitkään, kunnes se kelpasi. Oikea vastaus löytyi viimeisen säkeistön viimeisestä lauseesta; Hän kuoli KAIKEN täyttäen. Sana “kaiken” viestitti kuoromme johtajalle elämän kalleinta asiaa ja hän halusi tehdä selväksi sen meille pienille kuorolaisillekin. Ja mehän lauloimme sen kaikkein tärkeimmän selvästi ja suurella äänellä. Mielessäni sanon nyt: Kiitos, Hannu, kun kylvit sydämiimme jotakin, joka on kantanut!
Samassa virressä puhutaan tuskien tiestä. Jeesus kulki sen tien. Hän tietää siksi, mitä on oikeasti ristin kantaminen, hyljättynä oleminen, pilkattu, kiusattu - kun kukaan ei tullut ja ketään ei päästetty auttamaan.
Näitä asioita pidetään esillä vuodesta toiseen hiljaisella viikolla. Ylöjärven seurakunnassa päästiin eläymyksellisesti pääsiäisvaelluksella kokemaan, mitä sillä viikolla kauan sitten tapahtui. Saatiin kulkea Jeesuksen jalanjäljissä, me isot ja pienet. Yhdessä kulkeminen ja tekeminen antaa paljon. Voi kokea yhdessä jännitystä, ihmetystä, haikeutta ja lopuksi iloita enkelin viestistä. Hieno kokemus ja hienoa, että seukkarilla on ollut tungosta kuin silloin Jerusalemissa kauan sitten!
- Eliisa
17.3.2008 Palmusunnuntain iloa
Palmusunnuntaina lauletaan Hoosiannaa ja väkijoukko on liikkeellä. On ruuhkaa ja ääntä, järjestelyjä, ihmisiä, positiivisella tavalla uteliaisuutta. Jotain on tulossa ja tapahtumassa.
Vähän tuollainen olo oli eilen Ylöjärven kirkossa. Oli Ylisen perinteinen kirkkopyhä. Jumalanpalvelukseen oli kutsu otettu tosissaan. Monta taksillista ja Leijonien henkilöautollista väkeä saapui Herramme huoneeseen heiluttamaan virpomisoksaa, kuulemaan kutsua alttarille ja iloitsemaan edessä olevasta juhlasta - pääsiäisestä. Oli värejä, kuvia, juhlan tuntua. Oli yhdessäkulkemista, auttamista, vieressä viipymistä, halauksia, läheisyyttä. Oli iloa ja kiitollisuutta siitä, että sai olla kirkkokansan keskellä mukana ja kirkon penkissä tai käytävällä omassa tuolissa.
Ja silti - ruuhka ei tuntunut missään, kulkue kulki rauhassa, jokainen omalla paikallaan ja seurakuntakeskukseen kahville siirtyminen ja kahvittelu tapahtui rauhallisesti.
Pois siis kiire tästäkin viikosta. Pois se minusta, vaikka allakkani puhuu muuta. On otettava aika hiljentymiselle ja hidastaa. Viime viikolla kylvämäni siemenet ovat alkaneet itää ja uskon saavani pääsiäiseksi vihreyttä ja pienen ohrapellon olohuoneen pöydälle. Uskon niin, koska kastelen, laitan valoon ja lämpimään kylvämäni. Hoidossa oleva ei voi muuta kuin kasvaa. Samalla tavalla ihminen.
“Sinä olet ilo,
Sinä olet pyhä,
Sinä olet Jumalan salaisuus.Jumalan silmissä kaunis.”
- Eliisa
11.03.2008 Valkoisen valon ajatuksissa
Luen parhaillaan näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kirjaa ”Valkoista valoa”. Kirjassaan näyttelijä pohtii uskonnon ja taiteen suhdetta, joka ei aikojen kuluessa ole aina ollut ihan ongelmaton, Milloin on katsottu kirkon olevan turmeluksen tiellä, mikäli siellä koristuksia sallitaan, milloin taas kirkkojen koristeluun on valjastettu maailman parhaat taiteilijat vuosikymmeniksi. Etenkin edustamansa näyttämötaiteen osalta kirkko on ollut välillä hyvinkin tuomitsevalla linjalla. Liekö siinä yksi syy siihen, miksi uskonsa tunnustavia näyttelijöitä ei etenkään takavuosina juuri julkisuudessa nähty.
Björkman on ortodoksi. Uskon hienoiset vivahde-erot tulevat kyllä hänen ajatuksissaan esiin; Björkman puhuu ronskilla kädellä esimerkiksi pyhityksestä – ja tietysti paastosta. Paasto onkin kirkkovuodessa paljon tutumpi ja merkityksellisempi aika ortodokseille kuin meille. Sitä suuremmalla syyllä voimme heidän vuosisataisesta kokemuksestaan ottaa oppia.
Viime pääsiäisen alla kuuntelin radiosta Isä Mitron ajatuksia paastonajasta ja pääsiäisestä. Voi sitä paaston riemua! Ensin pitkä, mutta yksinkertaisuudessaan suunnattoman nauttiva paastonaika ja sitten todellinen, runsas pääsiäisen juhla.
Ehkä luterilainen, maltillisempi pääsiäisen odotus sopii kuitenkin mentaliteettiini paremmin. Odotan jo pääsiäisviikon tapahtumia, etenkin kiirastorstai-illan kirkkoa. Se on yksinkertainen, karu ja koruton, mutta puhuttelevuudessaan omaa luokkaansa.
Sari
P.S. Björkman on minua kolme päivää vanhempi. Hyvää vuosikertaa…
11.3.2008 Paasto jo yli puolen välin
Kalenteria katsoessa on todettava; paastonaika on reilusti yli puolen välin. Ja tässä ollaan. Kysyn itseltäni kuulumisia, että miten menee ja että meneekö mitenkään? Onko yhtään tapahtunut muutosta missään? Noin niin kuin paastonajan aikana? Onko tullut luopumisen tuskaa tai sitä vapautta luopua jostakin?
Tässä ollaan ja työpäivää aloitellaan. Kysymyksiä on on on. Mutta onko vastauksia?
Ei ole erämaakokemuksia tämän vuoden paastonaikana. Se täytyy tunnustaa. Omassa maisemassani näen ja olen nähnyt ihmisiä ja yhteyden kokemisia. Tuoreimpana kokemuksena on viime viikonloppu, jolloin puhuimme, valvoimme, nauroimme, muistelimme, läpikävimme ja herkistyimme elämälle - me lapsuudenystävät ja naapurin tytöt keskenämme. Vuodet olivat erottaneet, mutta tämä päivä omalla ihmeellisellä tavalla toi elämän yhteiselle tarjottimelle nautittavaksi ja ruodittavaksi.
Yhdestä asiasta olen luopunut. En hankkinut digiboxia ja ilmoitin Tv-lupahallintoon tilinumeroni, jotta voivat palauttaa loppuvuoden lupamaksut. Tähän asti olen pärjännyt ja käynyt Kotikatua katsomassa ystävän sohvalta.
Jumalan huolenpito paastonaikana on ollut kokonaisvaltaista. Eikä Hänellä ole pienintäkään harhakuvaa yhdestäkään lampaastaan. Hän tietää erämaavaelluksestamme, kasvukivuistamme ja olemassaolostamme. Tämä tieto vapauttaa ihmeellisesti jaksamaan ja odottamaan juhlaa, joka on vasta tulossa. Hyvä, että joku tietää oikeasti, mitä kuuluu ja on puhutellut paaston aikana.
Ajattelin käyttää muuten tv-lupamaksut johonkin hengelliseen rakentumiseen. Tällä hetkellä mietin, olisiko se pääsiäisen jälkeen retriitti, jota Nokian seurakuntauutisissa mainostettiin. Aika näyttää sen ja monta muutakin asiaa…
- Eliisa
4.3.2008 Leivän evankeliumi
Viime sunnuntaina oli kirkkokäsikirjan mukaan ns. puolipaasto. Vähemmin käytetty sanana, mutta paastonaika on nyt siis yli puolen välin. Siksi sellainen nimi.
Viime sunnuntaita kutsutaan myös leipäsunnuntaiksi siksi että sen sunnuntain Raamatun teksteissä puhutaan Jeesuksesta elämän leipänä ja myös siitä, miten Jeesuksen siunattua viisi leipää ja kaksi kalaa ruokaa riitti 5000 miehelle.
Meillä on leivän nälkä. Leipä miehen (ja naisen) tiellä pitää ja leipää taitetaan evääksi ja leipäautoilla on aamutuimaan kiire kuljettamaan leipää tuoreena kauppoihin ja sieltä meille kuluttajille.
Oikeastaan joka sunnuntai voisi olla leipäsunnuntai. Joka sunnuntaihan kirkoissa kerrotaan Elämän leivästä. Sitä paitsi leipä-käsite ja nälkä ovat meille jokaiselle niin konkreettisia asioita, ettei jää epäselväksi ymmärtää, miksi täytyy syödä.
Itse olin Nokian kirkossa ruokkimassa nälkäistä sieluani ja tulin ravituksi. Virret puhuttelivat ja ilo paistoi gospel-kuorolaisten rytmeistä ja sanoista, saarnan lähetyskeskeisyys ja mahdollisuus saada alttarilta siunattua evästä ravitsivat ja auttoivat eteenpäin. Eikä siinä vielä kaikki. Sain kirkkoseuraksi vanhan tutun kollegan, jonka kanssa jatkoimme yhteisellä aterioinnilla ja jaoimme matkaevästä toinen toisillemme.
Jumalan huolenpito on niin kokonaisvaltaista. Olo on kuin Hän käärisi parhaillaan suurta lahjapakettia ja ihan meitä varten. Meitä varten, joille jää tavallisen leivän jälkeen nälkä.
- Eliisa
27.2.2008 Terveisiä tautivuoteelta!
Koska hiihtoloma alkoi, se tarkoitti vääjäämättä sitä, että meidän perheessä sairastetaan. Olemme erikoistuneet lomailemaan tautivuoteen pohjalla. Näin toimimme joululomalla ja syyslomallakin. Lomat menevät helpommin kun ei tarvitse suunnitella mitään aktiviteetteja, kunhan muistaa ennen lomien alkua käydä hakemassa riittävän arsenaalin särkylääkkeitä, nuhatippoja ja yskänlääkettä sekä kaikkien mahdollisten lääkärikeskusten puhelinnumerot käden ulottuville.
On myös hyvä huolehtia siitä, että jääkaapissa on riittävästi ruokaa ja etenkin mehua, pakastimessa jäätelöä (koska sairaana ei maistu muu kuin jäätelö ja sipsit), käsillä riittävä määrä katsomattomia elokuvia ja lukemattomia kirjoja sekä siivottu huusholli. Siivottu huusholli näet edistää paranemista, likainen ei. Jos vielä ehtii ennen kuumeen nousua hakea tulppaaneja maljakkoon, voi täydellinen sairastaminen alkaa.
Sitten kannattaa asettua vuoteeseen odottelemaan taudin tuloa. Vihdoinkin on aikaa lukea, katsoa elokuvia ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Puhumattakaan sairastamisen paastollisista vaikutuksista! Kun mikään ei maistu (paitsi siis sipsit ja jäätelö) ja aikaa on mitä syvimpään introspektioon lisättynä fyysisellä kärsimyksellä, karmea flunssa saattaa olla paastonajan syvin kokemus.
Tietysti pyhitystä (ja lukemista) hiukan häiritsee se, että myös lapset
- Sari
26.2.2008 Palvelutehtävä
Joku ystävällinen työtoveri oli jättänyt työpöydälleni kopioidun lehtileikkeen, jossa oli hartaus otsikoituna “Ilosanoman tuojan jalat”. Hartaustekstin kirjoittaja kertoi siinä yhteisvastuukerääjästä, joka oli iäkäs rollaattorilla ovelta ovelle kulkeva seurakuntalainen. Kirjoittajaa ja minuakin puhutteli se, miten paljon vanhemmissa ihmisissä on näitä uskollisia Herramme muurahaisia. Kirjoittaja tiesi, ettei tämä kerääjä ole tänä vuonna enää mukana. Hän on siirtynyt hoitokotiin. Saadaanko hänen tilalle nuorempi, ehkä autolla huristeleva, uskollinen kerääjä?
Kysymys jää avoimeksi, mutta haastaa paastonaikana miettimään kutsumustehtävää tässä hektisessä ajassa. Yhteisvastuukerääjinä, vapaaehtoistyöntekijöinä ja vastuunkantajina seurakunnissa on paljon vanhempia ihmisiä. He antavat omasta ajastaan, kukkarostaan ja arjestaan - pyhästäänkin. Mutta he tietävät, että he saavat takaisin jotakin, mikä ei näy tilastoissa tai muissa mittareissa. He saavat hyvän mielen ja tutkimusten mukaan myös terveyttä ja ikää lisää.
Huomenna ja ylihuomenna käyn pitämässä rippikoululaisille oppitunteja diakoniasta. Mitä kertoisin tästä työstä, joka kuuluu jokaiselle Jeesuksen opetuksen mukaisesti “Mene ja tee sinä samoin”. Aukeaako vertaus Laupiaasta Samarialaisesta tämän päivän nuorelle? Koen olevani haasteen edessä, jälleen kerran. Voisiko joku heistä olla tulevaisuudessa ammatikseen diakoniatyöntekijä, vapaaehtoistyöntekijä ja sitten joskus yhteisvastuukerääjä? Muistaisiko joku, että diakonia auttaa siellä missä hätä on suuri ja mihin muut auttamistahot eivät yllä - silloin kun hänellä itsellä on elämässä sellainen kohta, että tarvitsisi hengellistä matkakumppania, joka voisi olla vaikka kotiseurakunnan diakoniatyöntekijä?
Nuorissa on virtaa ja voimaa. Näin koin, kun sain pitää nuoria hiihtolomalaisia luonani. He osaavat sitä paitsi mesettämiset, tuntevat trendit, vaihtavat kanavat ja elävät digitaalisessa maailmassa. Ja taas kysyn sitä, miten näille nuorille opettaa, että välittäminen, auttaminen, arjen pienet teot ja lämpimät sanat kannattavat ja kantavat pitkälle?
- Eliisa
21.2.2008 Huomenta!
Eilen pidin siivouspäivän. Se alkoi jo aamulla, kun huomasin lehtikorin pullistelevan, pölyä joka paikassa ja jouluinen kuivahtanut kukkakorikin oli vielä pöydällä. Matot siis rullalle ja parvekkeelle petivaatteet ja odottamaan töistä palaajaa. Ja iltapäivällä löysin itseni imurin varresta ja parin tunnin päästä tyytyväisenä siivotusta ja tuuletetusta tuvastani. Kaupasta hain vielä uuden viherkasvin ja kimpun keltaisia tulppaaneja keittiön pöydälle. Tuntui koko olo niin raikkaalta ja pieni huonekalujen järjestyksen vaihtaminenkin uudisti eloa. Tuntui kuin neliöitäkin olisi tullut ainakin kaksi enemmän!
Paastosta sanotaan, että se on uudistumisen lähde ja sielun suursiivousta Sielukin siis voi hyvin, kun tarpeeton ja ylimääräinen lika otetaan ja viskataan pois. Tulee samalla tilaa muulle ja tärkeälle.
Tiistaina Kymppikahveilla oli elävää todistusta, miten käy, kun Jumala siivoaa sielua ja tekee tilaa tärkeimmälle. Tom oli ottanut mukaan Vammalasta Sepon, joka on vankilalähetti ja halusi meillekin kertoa tarinansa ja sen, miten Jumala oli antanut uudistuneen elämän. Rosoinen tie takana, mutta miten valtavalla tavalla siunattu elämä! Aiheenamme oli “Elämän mielekkyys” ja keskustelua aiheesta syntyi - ja se jäi kesken - hyvältä kohtaa kesken, sillä elämäntarkoituskeskustelua on hyvä jatkaa joka päivä.
Tänään on uusi päivä taas edessä ja aamukahvi tuoksuu jo ja Aamulehti lattialla. Ulkona näyttää sumuiselta Ehkä päivällä paistaa aurinko. Mielessäni käyn läpi tulevaa työpäivää ja erityisellä tavalla tänään rukoilen päivälle siunausta.
- Eliisa
19.2.2008 Aurinkoa!
Ihanan keväinen sää ulkona tuo pääsiäisen lähemmäs. Kun aurinko paistaa kirkkaasti ja liian matalalta paljastaen pesemättömät ikkunat, tietää että kevät tulee ihan oikeasti.
Tämän vuoden aikana olen usein joutunut tarkistamaan käsitystäni siitä, millainen sää tulee vallita kulloisenakin vuodenaikana tai juhlapyhänä. Kun ennen oli de facto että vappuna sataa lunta ja juhannuksena vettä, olen joutunut määrittelemään uudelleen esimerkiksi hyvän talvisään. Hyvä talvisää kun saattaa nyttemmin tarkoittaa sitä, ettei sada vettä, eikä tuuli rullaa kattohuopaa kasalle. Tekemistä on ollut etenkin joulun kanssa; joulu ilman lunta on karuinta mitä olla saattaa.
Kaikki merkit näyttävät sille, että pääsiäisenä on sellainen sää kuin pitääkin, nimittäin jos pääsiäinen olisi nyt. Pahoin pelkään että mikäli tämänpäiväinen lämmin henkäys jatkuu pitkäänkin, lunta ei ainakaan ole. Eikä pajunkissoja. Mutta pajuja täydessä lehdessä saattaa olla. ja krookuksia ja tulppaaneita ei tarvitse kasvattaa ruukuissa, vaan pihamaalla.
Ilmastopaasto koko maapallolle olisi kova sana. Jos kaikki sitoutuisivat esimerkiksi puolen vuoden ajaksi alentamaan kulutuksen ja sitä kautta tuottavuuden minimiin, olisi mielenkiintoista nähdä, olisiko sillä minkäänlaisia vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Jos paasto tehoaa pienessä mittakaavassa, eikö se tehoaisi suuressakin?
- Sari
18.2.2008 Tiistaita vasten yönä
Olen ihmeen virkeä, vaikka kello on vaikka mitä. Takana on viikon ensimmäinen työpäivä ja kolmas paastonajan viikko. Takana on myös käynti kotiseudulla Pohjanmaalla ja menomatka perjantaina oli melkoinen - sain istumapaikan täpötäydessä junassa kylläkin, mutta lemmikkieläinvaunussa! Hau hau vaan! Tein havainnon, että koiran omistajat ovat sosiaalista väkeä. He keskustelivat ja vaihtoivat mielipiteitä ennalta tuntemattomien kanssa - lemmikit yhdistivät ja auttoivat jutun juureen. Minäkin kysyin vierustoverin sylikoiran rotua, mutta en keksinyt muuta kysyttävää.
Kotiseudulla käyminen on aina kokemus. Näin tällä kertaa vain siskon kuusihenkisen perheen ja vanhempani. Lapsettomana isossa perheessä käyminen on aina shokeeraava. On hälyä, menoa ja ääntä sen verran paljon, että hämmentää. Mutta sitä tädin on välillä käytävä ihmettelemässä. Paastonajan päätökset “irti herkuista” kariutuivat taas. Tuli syötyä hyvin ja makeaa. Vein sunnuntaiaamuna siskon kaksi tyttöä jumalanpalvelukseen ja olisi tehnyt mieli jäädä itsekin, mutta olin jo varannut lipun kahdentoista junaan. Sen sijaan yritin kuunnella radiojumista, mutta se ei onnistunut samanaikaisesti 5-vuotiaan kanssa pelatessa muistipeliä viimeisenä vierailutuntina. Eino viisi vee ei suostunut kertomaan minulle edes sitä, mitä hän ajattelee paaston olevan. 11-v sisko Elli tiesi kertoa sen liittyvän siihen, että ei syö kunnolla mitään. Nämä siis “lasten suusta”.
Hengellisesti olen rakentunut lukemalla Anthony de Mellon “Havahtuminen”-kirjaa Suosittelen sitä paastonajan lukemisena muillekin. Haluan havahtua lukemani myötä onnellisuuteen tietoisuuden kautta. Haluan herätä ajattelemaan elämän tarkoitusta yhä useammin ja uudestaan Haluan opetella sen ymmärtämistä, että onnen saamiseksi ei tarvitse tehdä mitään, koska onnea ei voi hankkia. Ja ettei onnellisuutta varten tarvitse mitään lisää, vaan on luovuttava jostakin. Sitä sietää ja pitää miettiä - siis mistä luopuisin, miten jatkaisin matkaani ilman jotakin.
Kymppikahveilla puhutaan tänään (maanantai jo vaihtui tiistaiksi) elämän mielekkyydestä. Laaja aihe, jota käsittelee pappi pyydetyssä puheenvuorossaan. Toivottavasti moni tulee kuuntelemaan ja vuoropuheluun mukaan.
Elämässä löytyy mielekkyyttä ja sitä voi opetella yhdessä. Ehkä jaksan paremmin ja onnellisemmin, jos nukun välillä ja katkaisen illan ja aamun havahtumalla siihen tosiasiaan, että pyykitkin on vielä pesukoneesta ripustamatta. Siinä samalla voi hiljentyä iltarukoukseen, sillä tiedän, miten käy, kun laitan pää tyynyyn.
- Eliisa
24.2.2008 Meren mutaa
Jokatalvinen Yhteisvastuun ympärille Hippo-hiihtoinen järjestetty laskiaistapahtuma keräsi kirkonmäelle taas ihmisiä kuin meren mutaa. Tapahtuma on kuulunut olennaisena osana perheemme talveen jo monena vuonna. Paastotoimintaa parhaimmillaan!
Ihmisiä oli todella kuin meren mutaa: pikku hiihtäjiä, perheitä, isovanhempia, partiolaisia, vapaaehtoisia, marttoja, seurakunta-aktiiveja, työntekijöitä, isosia. Paljon tuttuja ja tuntemattomia oli tullut kantamaan kortensa yhteiseen kekoon joko osallistumalla järjestelyihin tai itse ohjelmaan.
Yhdessä tekemisen ilo on tarttuvaa, laskiaistapahtumassa on aina ollut hyvä henki.
Varpaita palelee, jono mönkijöihin ja hevosajeluun (ihanalle Helmi-hepalle rapsutusterveisiä) on aina liian pitkä, seurikselta ei tahdo löytää tilaa ruokailla ja hiihtovuorot etenevät tuskastuttavan hitaasi. Totta kaikki ja joka vuosi sama virsi, mutta vakuutan teille; jos kaikki sujuisi kuin rasvattuna, kliinisesti ja nopeasti, puolet tilaisuuden hauskuudesta jäisi kokematta. Jonoissa on nimittäin aikaa jutella tuttujen kanssa, seuriksella voi muistella miltä tuntuu syödä ulkovaatteissa lattianrajassa lautanen polvien päällä (lapsista se ainakin on hauskaa) ja lasten hiihtovuoroja odotellessa voi kylmästä kankeana hyppiä muutaman kalorin kateisiin. Lievä kotikutoisuus tuo rentoa tunnelmaa ja antaa tilaa pääasialle: mukavalle yhdessäololle.
- Sari
15.2.2008 Paastoahdistus lähestyy
Paastoahdistus alkaa olla tosiasia. ”Habt keine Angst!” todettiin saksankielisen lastenkirjan kannessa. Tämä olisi harras toivomus, mutta angstia pukkaa vääjäämättä.
Ensinnäkin siitä, että en edes paastoa oikeasti, siis mistään. Tai siis paastoan kaikesta silloin kun huvittaa. Toisin sanoen paastoni on vailla ryhtiä, suuntaa, tavoitteita tai ylipäätään yhtään mitään, joka voisi määrittää olemisen paastoamiseksi.
Eikö paastolle voisi olla selkeät ohjeet? Tee näin: Aamulla vaatimaton aamupala vihreän teen kera, Raamatun lukua ja rukousta (niin pitkään kuin aika antaa myöten). Päivällä vielä vaatimattomampi lounas, taas hiljentymistä sekä mahdollisesti ulkoilua (mieluiten metsässä). Illalla kaikkein vaatimattomin ateria ja runsasta hiljentymistä ja pääsiäisen odotusta. Ja samalla kaavalla joka päivä, laskiaisesta pääsiäiseen saakka!
Eipä tarvitsisi pohtia miten paastonsa toteuttaa, kun kaikki olisi valmiiksi mietittyä. Tällaiselle kaavoihinsa kangistuneelle suorittajalle moinen meno sopisi hyvin!
Mutta oliko se niin, että meille on annettu jonkinlainen vapaus?
- Sari
14.2.2008 Ystävänpäivänä
Sari muistutti Jesajan kirjan paasto-opetuksesta, jossa on kovin diakoninen näkökulma. Hyvä juttu. Näin ystävänpäivänä paastoaminen tästä vinkkelistä näkyy konkreettisesti. Ollaan ystäviin sähköposti-, tekstiviesti- ja etanapostiyhteydessä ja kaikkea muuta ystävyyteen liittyvää on ikään kuin “käden ulottuvilla”. Kuten ystävänpäiväleivoksia, -nalleja, -kukkia ja -juhlia - ja tapaamisia järjestetään ystävänpäivän merkeissä.
Nelisenkymmentä ylöjärveläistä ja tamperelaista oli mukana ystävänpäivän runokahvilassa seurakuntakeskuksessa. Oli Vesan ja Pasin Savonlinnaprojekti ja Tunteiden kotiinpaluu. Kiitoksien yhteydessä sanoin, että “tätä ei voi selittää, tämä täytyi kokea.” Kysymyksessä oli runojen ja Raamatun tekstien ja kitaran soiton kohtaaminen. Tunnelmallinen, taiteellinen - yksinkertaisuudessaan upea ystävänpäivän alkusoitto ja näiden ystävysten esikoislevyn julkistaminen. Suosittelen lämpimästi tutustumaan levyyn ja sen tekijöihin! Ehkä tulee piankin uusi mahdollisuus tällaisen kokemiseen - sinullekin, joka et ehtinyt mukaan.
Ystävänpäivä on amerikkalainen hössötys, mutta itse otan tämän päivän toisenlaisena. Askartelin toistakymmentä korttia ystävilleni ja laitoin viestejä menemään. On kerrankin päivä, jolloin voi oikein luvan kanssa kertoa ystävyyden merkityksestä ja kiittää niitä tärkeimpiä lähimmäisiä.
Paastoamisessa on siis kysymys lähimmäisyydestä, leivän murtamisesta ja toisten helpottamisesta. Toiset meistä tekee sitä työkseen, toiset omasta valinnasta ja hyväntahtoisuudestaan. Näitä paastoajia on seurakunnissa paljon. Auttavia käsiä, jalkoja, korvia ja silmiä. Ilman teitä seurakuntamme diakonia ja muu työ ei yksinkertaisesti toimisi! Teillä on ystävänpäiväbileet arjessa ja siellä, missä sitä kuitenkin eniten tarvitaan. Tänään ystävänpäivänä kiitän Pappilan piikoja ja renkejä, tulevia kirkkoavustajia, ruokarinkiläisiä, ystäväkurssin käyneitä ystäviä, Unelmatuvan lähimmäisiä, kahvinkeittäjiä ja kerhonohjaajia - ja sinua, joka haluat palvella ja teet sitä, mitä paastoaminen syvimmiltään on! Jeesuksen esikuvan mukaisesti!
Kyllä minunkin kännykkäni piippasi useita kertoja ja sain mukavia viestejä. Yksi oli tällainen: ”Ystävyys on vastaleivottua leipää, tuoretta voita päällä, maalaisjuustoa ja kannullinen teetä kahdelle.” Joten… ystävänpäivän kunniaksi aioin maistaa, miltä ystävyys maistuu ja totean, että onneksi on ystäviä ja tuo viime kesänä ostettu teekannu kahdelle.
- Eliisa
14.2.2008 Ja Jesaja huusi!
Raamatun yksityiskohtaisin opetus paastosta löytyy Jesajan kirjasta. Toisin kuin voisi luulla, sieltä ei löydy yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuinka paastotessa tulisi menetellä, vaan terävä ja yhteiskunnallinenkin kannanotto. Mitä enemmän tätä lukee, sitä paremmalta se maistuu. Suosittelen lämpimästi! Seuraavassa (vain vähän) mukailtuna ja lyhennettynä tämä kohta. Mikäli haluat lukea originaalin version, se löytyy Jesajan kirjasta, luvusta 58.
”Huuda kurkun täydeltä, äläkä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Ohjeistaa Herra Jesajaa, sillä hermot alkoi mennä ihmisten toilailuja seuratessa. Kansa on kyllä etsivinään Herraa, pyytäen häntä puolelleen vetoamalla paastosaavutuksillaan. Ihmiset ihmettelevät: ” Eikö meidän tekojamme, paastoamme ja itsemme kurittamista huomata ollenkaan?”
Jumala vastaa: ”Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi… Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet, jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua.”
- Sari
9.2.2008 Lauantai-aamuna
Käyköhän paastoajan kulussakin niin, että alussa yksi ja toinen on motivoitunut ja innostunut - loppua kohti innostus laantuu? Mediassa paastosta on kuluneella viikolla puhuttu muuallakin kuin hartauskirjoituksissa ja hengellisissä julkaisuissa. Itse olen sitoutunut tämän uuden seurakuntani blogistiksi Sarin kanssa seitsemäksi viikoksi ja kirjoittamaan paastonajan ajatuksiamme julkisiksi sanoiksi. Ehkä siksi aivan erityisellä herkkyydellä ja alkuinnostuksella olen napannut lehdistä paastoa käsitteleviä kirjoituksia ja kuunnellut ja ottanut osaa lähipiirini keskusteluun aiheesta. Pliis - ei jätetä aihetta alkuinnostukseen vaan jatketaan sitä.
Harmi, etten kuunnellut keskiviikkona aamuhartautta. Siinä oli käsitelty paastoamista vapauden kokemuksena - ei luopumisena jostakin. Hyvä, että työtoverini oli kuunnellut hartauden ja kertoi siitä aamukahvipöydässä. Koin tässä kertomisessakin jotakin merkityksellistä. Nimittäin jakamisen tärkeyden. Me saamme jakaa niitä löytöjä, joita olemme saaneet. Suumme puhuu sitä, mitä sydämemme on täynnä.
Paaastonajan matka on siis jatkunut ja rivien välistä löytyy monta työpäivää, hyviä kohtaamisia, yksi vapaapäiväkin ja paljon elämänläheisyyttä inhimillisyyksineen. Kuten yhden ylinopeussakon maksaminen! Se harmitti “jonkin verran”, mutta koska sekin “kuului” tämän viikon tapahtumiin, niin olkoon menneeksi ja ennen kaikkea opiksi.
Ehdottomasti mieleenpainuvin viikon tapahtumista liittyi torstai-iltaan. Tuona toivoa täynnä olevassa illassa valittiin minun seuraajani Messukylän seurakuntaan. Hannele, entinen työtoverini, sai viran ja sen tuomat tehtävät. Halusin olla jakamassa tätä iltaa jollakin tavalla ja menimme pienellä porukalla onnittelemaan iltamyöhään uutta viranhaltijaa ja tekemään kotikäynti (diakonisin perustein). Se oli yllätys Hanneleelle ja yllätys oli myös se, että seurakuntaneuvosto saapui paikalle myöskin iltayhdeksältä eli heti kokouksen päätteeksi. Lauloimme onnittelujen, kukitusten ja halausten jälkeen yhdessä “Herraa hyvää kiittäkää…” Oli hienoa olla jakamassa tätä hetkeä ja iltaa.
Ja kävihän siinä sitten niin, että lankesin herkkuihin, joita emäntä pöytään toi. Sitä se vapaus on… Kerrottakoon kuitenkin, että tiistaista alkaen olen muutoin pysynyt hiilarivapaalla dieetillä. Voin siis hyvin ja olen kiitollinen Aamulehden etusivun ilouutisesta: “ Vesi ja ilmeet kirkastuvat Nokialla”.
- Eliisa
7.2.2008 Saat sen mistä luovut
Paastonajan merkityksen pohtiminen on nostanut esiin joitakin ajatuksia, jotka eivät tunnu antavan rauhaa. Olen joskus yrittänyt sisäistää suurta kansansuosiota nauttivan terapeutti Tommy Hellstenin ajatuksia, joista otsikossakin mainittu ”saat sen mistä luovut” on aiheuttanut minulle eniten päänvaivaa.
En voi käsittää, miten voi saada sen mistä luopuu. Paitsi yksi omakohtainen kokemus minulla asiasta on. Joulunajan hillittömän suklaamässäilyn jälkeen päätin luopua suklaan syönnistä niin pitkäksi aikaa, kunnes morkkis hellittää. Jouluna tuli tuhottua muutamia laatikoita konvehteja, niitä halpoja, joita en oikeastaan koskaan ole edes halunnut, mutta jotka on syötävä koska ne lahjaksi on saanut. Joulu joulun jälkeen olen nimittäin oikeasti toivonut Lindtin tosikalliita ylellisiä konvehteja (Sokoksen jouluesitteestä), mutta en ole saanut.
Päätöksen tehtyäni uhkuin tyytyväisyyttä, mutta elämä osoitti julmalla tavalla, kuinka sen mistä luopuu, tuleekin eteesi. Sain nimittäin tuttavaltani joulun jälkeen aivan odottamatta juuri sellaisen ihanan konvehtirasian, jota olin vuosia toivonut! Mitä kohtalon ivaa! Mikä elämän mielettömyys! Mikä ohittamaton tragedia!
Olen pysynyt kovana ja suklaa on edelleen avaamatta. Päiväystä riittää juhannukselle ja olenkin ajatellut, että voisin aukaista sen juhannussaunan jälkeen mökkirannassa (jolloin viimein voin tunnustaa, ettei laihdutus onnistunut tänäkään keväänä).
Vaikka Hellstenin logiikka ei tämän paremmin ole minulle auennut, iloitsen kuitenkin iloitsevien kanssa siitä, että moni ymmärtää hänen ajatuksiaan paremmin kuin minä. Ajatelma viritti kehittämään oman version: ”Saat enemmän kuin mistä luovut.”
Jotenkin tällä ajatukselle on mielestäni vankka kristillinen perusta. Sen mitä antaa ja jakaa, sen hyvän, mitä onnistuu toiselle tekemään, saa satakertaisesti takaisin. Ja vaikka ei saisikaan, niin se kantaa silti hedelmää. Ei ehkä itselle, mutta toiselle ihmiselle. Siinä on riittävästi.
- Sari
5.2.2008 Laskiaistiistai-illan mietteissä
Tänään täytin pullia kermavaahdolla ja mansikkahillolla Kymppikahveille ja iloitsin siitä, että niin moni tuli seukkarin takkahuoneelle kuuntelemaan sosiaalityöntekijän alustusta toimeentuloturvasta. Tai ennen kaikkea esittämään hyviä kysymyksiä. Ja kuuntelemaan normiviidakkoa ja sosiaaliturvan uudistusaskelia. Jukka-kanttori veisuutti Runebergin virsiä ja loppusanoiksi sanoin mukavalle porukalle, että "menkäähän nyt pulkkamäkeen jatkamaan laskiaisen viettoa!"
Lapsuuden laskiaiseen kuului mennä ensin koulussa ja sitten koulun jälkeen mäkeen. Joskus pulkalla, joskus suksilla laskien. Sittemmin mäkeen tuli lähdettyä harvemmin - nyt ei ollenkaan. Hyvin riittävät laskiaisperinteiksi laskiaispullat ja hernekeitto. Sitten onkin tuhti olo laskeutua paastonaikaan.
Meille luterilaisille paastoaminen on vieraampaa kuin ortodokseille. Muutama vuosi sitten satuin junassa vierustoveriksi ortodoksille juuri paastonaikana. Hän luki Raamattua ja aloin juttelemaan. Kysyin sitten, että millä tavalla hän paastoaa vai paastoaako ollenkaan. Sain vastauksen, että se on vain hänen ja Jumalan välinen asia. Hetken tunsin itseni hölmöksi - mitä minä utelemaan-tyyliin - ja sitten huomasin oppineeni jotakin. Opin sen, että sen mitä tekee, se riittää meidän Jumalalle.
Joulun jälkeen töissä ja ainakin naisporukan lempipuheenaihe on ollut laihduttaminen. Työporukassakin joku on sekoittanut paastojuomiaan, toinen mennyt “kilot kuriin”-kurssille ja minäkin aloitin uuden vuoden jälkeen heti Nokian noro-viruksesta toipuneena hiilihydraattivapaan ruokavalion. Tänään tunnustin kahvipöydässä, että lankesin pähkinöihin viime torstaina, laskiaispulliin jo viikonloppuna ja samalla haukkasin Runebergin torttua . Mutta huomenna on uusi yritys ja elämä jatkuu kohti paastonaikaa.
- Eliisa
5.2.2008 Laskiaistiistaina laskeutumisen hengessä
Moni puhe ja kirjoitus alkaa nykyisin toteamuksella: ”Laitoin tietokoneeseen hakusanaksi / googletin / etsin netistä jne.”. Tämä on helppo tapa määritellä jonkin asian ydin, sanaselitys tai globaali olemassaolo muutamalla napinpainalluksella. Samalla se ehkä kertoo sen, että tiedontulvassa on pakko aloittaa lähestyminen asiaa määrittelemällä ja rajaamalla.
Koska haluan pysyä mukana ajan hengessä (ja koska olen perusluonteeltani laiska), aloitin paastonaikani googlettamalla sanan ”paasto”. Yritys määritellä paaston syvin olemus edes itselleni kumpuaa siitä, että takanani on epämääräinen leegio monenlaisia paastokokemuksia. Pääosin tietysti surkeasti epäonnistuneita. Niistä ei juuri ole jäänyt merkkejä sieluun eikä sen puoleen ruumiiseenkaan.
Takanani on rukouspaasto (voi millä kaikilla tavoilla aikansa voi käyttää, ettei tarvitsisi hiljentyä rukoukseen), paastonaika Raamattua lukien (niihin sukuluetteloihin se aina kaatuu; onko ne tarkoitus jotenkin muistaa???), paastoaminen luopumalla karkinsyönnistä (eihän jogurttirusinat, eikä oikeastaan suklaarusinatkaan ole karkkia. Entä kurkkupastillit?), paasto hengellisen kirjan tahtiin (miten se opettaja valitsi näin omituisen kirjan, itse olisin valinnut toisen), paasto nettiyhteisössä (kuka siellä loppujen lopuksi paastosta puhui?). Niin että täältä pesee, vielä mahtuu muitakin kokeiluja!
Pikainen katsaus nettiin osoittaa, että paasto-sanalla viitataan lähinnä ravintopaastoon, siis oletettavasti sellaisen mehupaastoon, jolla ei kaiketi ole luterilaisen paaston kanssa mitään tekemistä. Lisäksi etusivulta löytyy tieto, jonka mukaan on syytä ajatella vakavasti myös tämäntyyppistä mehupaastoa puhdistautumisena, sillä ”suolistossa voi olla vaikkapa 13-vuotiaana syöty suklaapatukka!” (suora lainaus googlesta, kirj. huom.). En halua edes ajatella, mitä niille muille suklaapatukoille on tapahtunut.
- Sari