Hartauskirjoituksia

Palstalla julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti hartauskirjoituksia, jotka ovat ilmestyneet esim. paikallislehti Ylöjärven Uutisissa.

* * *

Katso ihmistä - Auni Kaipia 15.2.2012

Meille ihmisille on tärkeää tulla nähdyiksi, huomatuiksi , kuulluiksi ja ymmärretyiksi sellaisina kuin me olemme. Nähdyksi tuleminen on myös pelottavaa ja siihen sisältyy riskejä. Pelkäämme, mitä meidät oikein näkevä tekee tuolla tiedolla. Jo yksi katse voi kertoa ja merkitä paljon. Silloin kun meidät näkevä , katsoo meitä rakastavasti, koemme syvää hyväksyntää ja tulemme enemmän omaksi itseksemme..

Maan päällä ollessaan Jeesus katsoi ihmisiä. Hän katsoi sillä tavalla, että moni tuli nähdyksi aivan uudella tavalla. Moni ihminen yllättyi siitä, että joku näki hänessä kaunista, arvokasta ja rakastettavaa rumuudesta, köyhyydestä, sairauksista, ulkopuolisuudesta ja vääristä teoista huolimatta. Nämä muiden ihmisten halveksimat ja hyljeksimät tulivat nähdyiksi uusilla silmillä ja uuden näköisinä. Jeesus näki ja näkee jokaisen ihmisen Jumalan luomana ja lunastama, äärettömän rakkaana, arvokkaana ja kauniina. Näin Jeesus katsoo jokaista meitä.

Miten sinä katsot toisia ihmisiä? Keitä näet? Mitä heissä näet? Mitä heidän elämästään haluat nähdä? Näkeminen voi kutsua tekemään jotain. Näkeminen voi kutsua sinua elämään lähimmäisenä toisen ihmisen rinnalla, jakamaan omastasi, ehkäpä jopa luopumaan jostain toisen ihmisen hyväksi. Jeesuksen tavoin myös kristityt on tunnistettu vuosituhansien ajan siitä, että he ovat katsoneet ja nähneet, että he ovat tehneet monesta näkymättömästä ihmisestä näkyvän, että he ovat välittäneet niistäkin, joista heidän ei periaatteessa tarvitsisi välittää.

Miten me kirkkona ja seurakuntana näemme oman aikamme ihmiset? Keitä meille on olemassa ja keitä meille ei ole olemassa? Miten meidän seurakunnassamme on totta ja näkyvää se, että Jeesus syntyi, kuoli ja ylösnousi jokaisen ihmisen tähden ja jokaista ihmistä varten?

”Kristityt ovat viides evankeliumi” –sanonta muistuttaa meitä siitä, että Jumala on aina toiminut ihmisten kautta. Jokainen seurakunnan jäsen on Kristuksen silmät, korvat, suu, kädet ja jalat. Jokaisen meidän lähellämme on ihmisiä, jotka kaipaavat ja odottavat sitä, että joku, että Jumala katsoisi heitä ja näkisi heidät.
Katso ihmistä!

Auni Kaipia
Kangasalan seurakunnan kappalainen
3. vaalisijalla Ylöjärven kirkkoherranvaalissa

(Julkaistu Ylöjärven Uutisissa 15.2.2012)

* * *

Sekalaiset suunnistajat - Kimmo Reinikainen 8.2.2012

Seison hyytävässä viimassa juna-asemalla. Korvissani särähtää kovaäänisen metallinen sointi – juna on jäätynyt matkallaan Porista Tampereelle. Saapuu, kun saapuu… toivottavasti ennen kevättä.

Viesti on jäätävä, ainakin tässä pakkasessa. Huomaan tilanteemme yhdistävän odottajia. Siirryn parin ventovieraan ihmisen seurassa viereiseen kahvilaan odottamaan, jutellen niitä näitä. Tuntuu, että yhteinen neuvottomuutemme ja huolemme on yhdistänyt meidät.

Ihmisten kokemukset ovat yllättävän samanlaisia. ”Noin just mullekin on käynyt!” Elämän pienet surut ja ilot ovat yhteistä kokemusta. Niistä on yllättävän helppo puhua, jos tietää toisen jakavan saman ajatuksen. Läiskäyttää rukkaset yhteen kaupan eteisessä: ”Onpa kylmä.”

Mutta entä pelot ja ahdistukset? Ne elämän suuret ja vaikeat kysymykset?
Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Vaikka sitä onkin monesti vaikea tunnustaa. Tarvitsisimme myös yhteisöä. Individualismin ollessa muotia ja menestyksen mittarina sitä on vielä vaikeampi myöntää. Tarvitsemme itse asiassa yhteisöä, joka sekä sietää että kykenee käsittelemään elämän varjopuolen asioita.
Kävisikö kirkko? On sillä nyt ainakin jotain kokemusta ahdistuksesta. Aina rajuimpaan saakka: ensi sunnuntain tekstit liittyvät maailman päättymiseen (Matt 24). Elämän epävarmuuden suurimmatkin kysymykset saavat olla esillä. Usein riittää vähempikin.

Niin, monenlaisista asioista seurakunnassa puhutaan. Vakavasti ja välillä kevyesti. Jotain kirkossa ja seurakunnassa on kuitenkin erikoista. Seurakunta on enemmän kuin tori, enemmän kuin jokin muu yhteisö, enemmän kuin jäsentensä summa. Sillä on hallussaan jotain ihmistä suurempaa.

Kirkon vahvuus, ainoa vahvuus, on sen iankaikkisessa sanomassa. Se tuo lohdutuksen ahdistukseen, toivon toivottomuuteen ja uskon epätoivon keskelle. Se pyrkii vastaamaan, vaikka välillä haparoiden. Mutta ainakin yrittää ja tavoittelee sitä, mikä on oikeaa ja totta.

Jos kirkko ei sinun kohdallasi ole onnistunut vastaamaan etsintääsi, anna sen olla kysymässä rinnallasi. Tule käymään, vaikka ensi sunnuntaina. Kirkossa. Ei kukaan sanonut, että vastausten löytäminen olisi helppoa. Tai että vastaukset olisivat jotenkin valmiina. Pitää uskaltaa etsiä, sillä muuten ei voi löytää. Samojen kysymysten äärellä tässä kaikki ollaan. Samalla tiellä. Ja tien päässä odottaa Jumala itse. Katsellen hyväksyvästi, meitä sekalaisia suunnistajia.

Kimmo Reinikainen
Nokia seurakunnan kappalainen
2. vaalisijalla Ylöjärven kirkkoherranvaalissa

(Julkaistu Ylöjärven Uutisissa 8.2.2012)

* * *

Aikuiseen uskoon ja kristillisyyteen - Markku Simula 1.2.2012

Seurakunnan porukan yhteen kokoontumisessa on aina muutoksen ja uudistuksen voimat liikkeellä - jos saa syntyä sellainen ilmapiiri,
että ihmiset avaavat suunsa puhumiseen ja ääneen ajatteluun.

Muutenkin huomaan, että väki on kirkossakin lopettanut ruodussa kävelemisen. En tiedä mikä meidät on villinnyt. Ihmiset puhuvat ja puuhaavat; " tällaisen kirkonmenon tai myyjäisen me nyt teemme" ja sellaista ja sellaista me haluamme seuraavaksi. Tässä kaikessa käy toteen apostolin sana "Älkää jättäkö omaa seurakunnan kokoustanne". Jokin oma paikka löytyy seurakunnasta jokaiselle, jos haluaa.

Vanha kunnon Paavali kirjoitti kerran Korintin suurkaupungin kristityille:
”Kun oli lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen, mikä kuuluu lapsuuteen.”

Seurakunnan jäsenenä elämisessä pitäisi astua pois lapsen paikalta. Meillä on helposti sellainen sisäinen mielikuva, että me olemme loputtomasti niitä pyhäkouluun istumaan tulleita lapsia, jotka nätisti katsomme ja odotamme, kun joku kiltti ihminen kertoo meille kaukaisista pyhistä seikkailuista vanhassa Raamatun maailmassa.

Joskus meillä seurakunnan työntekijöillä on sama harhainen mielikuva itsestämme. Kuvittelemme olevamme niitä lasten opettajia, pienten ohjaajia, paimenia tuossa holhoavassa ja ihmisiä alaikäiseksi tekevässä mielessä.

Ei kukaan terve aikuinen halua tulla holhotuksi, ei edes uskonnollisessa ja hengellisessä mielessä. Emme me halua, että meille puhutaan kuin lapsille. Aikuisen kristillisyys on muuta ja sen täytyy olla muuta.

Aikuiseksi kasvanut kristitty ottaa itse vastuuta. Emme me silloin kuvittele, että seurakuntakaan olisi kuin valintamyymälä, jossa nyrpeinä kuljemme hyllyjä mittaillen ja sopivia erikoistarjouksia kärryyn poimien. Emme ajattele, että seurakunnan tehtävänä olisi keksiä meille hengellistä viihdykettä ihmiselon tärkeisiin ilonhetkiin ja surun tunnelmiin tai arjen tikkuiseen kuivuuteen.

Pikemminkin aikuisen ihmisen seurakunta on kuin talkooporukka yhteisen urakan edessä. Siinä jokainen voi oman taitonsa mukaan ja voimaansa käyttäen osallistua yhteiseen hankkeeseen. Oman osansa tekeminen ja osaaminen antaa täyden tyydytyksen ja syvän merkityksen. Mutta parasta on se yhteinen aikaan saamisen tunne, joka aikuisten talkooporukoissa aina vaikuttaa.

Tänään kristityn rukous voisi olla: Herra, sinun huomaasi annamme
kaikki hyvät pyrintömme ja lähimmäisemme, rakkaimmat nimeltä mainiten.
Varjele meitä, nosta kun kompuroimme, pidä tiellä. Aamen

Markku Simula
Ruoveden kirkkoherra
1. vaalisijalla Ylöjärven kirkkoherranvaalissa

(Julkaistu Ylöjärven Uutisissa 1.2.2012)