Avoimet työpaikat

RAKENNUSMESTARI

Tule töihin Ylöjärven seurakuntaan.

Suuremmin itseämme kehumatta toteamme olevamme kaikin puolin hyvä yhteisö Tampereen kupeessa.

Alue on laaja ja meillä on työntekijöiden ja seurakuntalaisten käytössä neljä kirkkoa, kaksi leirikeskusta -toiseen tulossa vajaan kolmen miljoonan rakennushanke-, seitsemän hautausmaata ja aika monta seurakuntataloa sekä muuta toimitilaa.

Ammattihenkilölle tuo kertoo, että tekemistä riittää isoista hankkeista pieniin pintaremontteihin. Niiden suunnittelun, valvomisen ja organisoinnin lisäksi osaat myös laatia ja seurata budjettia. Olet mukana urakoiden sopimisessa, teet yhteistyötä ja neuvottelet asiaankuuluvien viranomaisten kanssa. Osaat ottaa ystävällisesti ja asiallisesti vastaan moninaiset kiinteistöihin liittyvät toiveet, mutta et ole tuuliviiri. Meillä on nääs kiinteistöstrategia, jota sitäkin pääset ensi töinäsi päivittämään. Toiminnalla on rajoitetut resurssit eli veronmaksajien rahat. Katso lisää meistä vaikka googlesta tai seurakuntamme nettisivuilta www.ylojarvenseurakunta.fi. Lisätietoja voi kysyä talousjohtajaltamme Tuohimaan Tainalta. Tainan tavoitat ke 26.2. klo 11-14 numerosta 044 786 8100 tai taina.tuohimaa@evl.fi.

Laita hakemus ja ansioluettelo 2.3.2020 klo 12 mennessä osoitteeseen ylojarvi.seurakunta@evl.fi  aiheeksi Rakennusmestari. Mikäli sinua onnistaa niin hyvin, että olet meidän uusi rakennusmestarimme, perehdytämme sinut talon tavoille, maksamme palkkaa säännöllisesti ja tarjoamme mukavan työyhteisön etuineen. Kattellaan kuitenkin rauhassa puolen vuoden koeaika.

Haastattelut pidetään perjantaina 6.3. klo 17 alkaen Ylöjärven seurakuntakeskuksessa. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan aika tiistaina 3.3.

***

Ylöjärven seurakunnassa on haettavana kaksi kirkonoppaan kesätyötä

Kirkonoppaat sijoittuvat Ylöjärven ja Kurun kirkkoihin. Työskentelyaika on 15.6.2020 – 9.8.2020.

Ylöjärven kirkossa työpäivät ovat ma- pe ja Kurun kirkossa ti – la. Työaika on klo 11 – 17. Täyden työajan palkka on 1 260 €/kk ja maksettava palkka on 1008 €/kk.

Oppaan pääasiallisena tehtävänä on tehdä kirkko näkyväksi sosiaalisessa mediassa sekä perehtyä kirkon historiaan siten, että pystyy esittelemään kirkkoa kotimaisille ja kansainvälisille vierailijoille. Tehtävä sisältää myös puhtaanapidon tehtäviä.

Tehtävien hoito edellyttää vähintään 16 vuoden ikää ja suomen- ja englanninkielen hyvää hallintaa. Eduksi katsotaan itsenäinen työote, hyvät sosiaalisen median taidot ja seurakuntamyönteinen asenne. Hakuaika on 29.2.2020 saakka. Sähköinen hakulomake.

Hakemusten perusteella valitaan haastatteluun kutsuttavat. Haastattelut pidetään viikolla 13. Haastateltaville ilmoitetaan tarkka haastatteluaika 13.3.2020 mennessä.

Lisätietoja Ylöjärven kirkon oppaan tehtävistä antaa seurakuntasihteeri Virpi Peurakoski virpi.peurakoski@evl.fi ja Kurun kirkon osalta kappalainen Matti Mikkola matti.mikkola@evl.fi .

 

 

HUOM! Ylöjärven seurakunnassa ei järjestetä kesällä 2020 tiekirkkotoimintaa. Kesän 2020 tiekirkkokausi kesäkuusta elokuuhun perutaan kaikissa kirkoissa koronaepidemian vuoksi. Perusteluna on, että epidemian kestoa ja sen vaikutusta ihmisten liikkumiseen ja kokoontumisen rajoituksiin on mahdoton arvioida. Tiekirkkotoiminnalla ei haluta vaarantaa kävijöitä ja työntekijöitä tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista.

***

Hautausmaan kausi- ja kesätyöntekijät
Ylöjärven seurakunta

Hautausmaille otetaan noin 25 kesätyöntekijää. Tehtävien hoito edellyttää 18 vuoden ikää, hyvää fyysistä kuntoa, suomenkielen taitoa ja reipasta työotetta ulkotöihin. Valintaa tehdessämme arvostamme aikaisempaa kokemusta puutarhatöistä sekä alan koulutusta.

Nuorten kausityöntekijöiden kuukausipalkka on 1 160,00€/ kk ja kausityöntekijöiden palkka määräytyy KirVesTes 301 mukaan (alkupalkka 1 724,35€/kk).

Työaika on 38 h 45 min/vko. Nuorilla kesätyöntekijöillä työt kestävät kalenterikuukauden ja kausityöntekijöillä 1 - 6 kuukautta.

Voit täyttää hakemuksen 14.2.2020 mennessä nettisivuillamme: Weblomakkeella 

Valituille ilmoitetaan 20.3.2020 mennessä.

Lisätietoja työtehtävistä antavat erityisammattimies Mia Mehtälä, puh. 044 7868 136 ja seurakuntapuutarhuri Tuulikki Karhu, puh. 044 7868 132.

Ylöjärven seurakuntaan voit tutustua osoitteessa ylojarvenseurakunta.fi.

* * *

Ylöjärven seurakunnan KIRKKOHERRAN VIRKA

Ylöjärven seurakunnan kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jonka toimittaa kirkkovaltuusto.

Ylöjärven seurakunnan kirkkovaltuusto on lausunnossaan (28.8.2019 § 2) esittänyt kirkkoherran viran erityisistä tarpeista seuraavaa:
”Kirkkoherralla on oltava ymmärrys seurakuntatyön kokonaisuudesta, riittävä hallinnollinen osaaminen ja talousasioiden tuntemus. Tehtävä vaatii koeteltua paineensietokykyä ja vakautta.
Iso työyhteisö ja työalajohtajien esimiestehtävät vaativat valmentavaa otetta johtamiseen, hyviä esimiestaitoja ja henkilöstöhallinnon osaamista.
Toimintaympäristömme haastaa kirkkoherraa toimimaan arvojemme mukaisena visionäärisenä suunnan näyttäjänä ja strategisesti ajattelevana kehittäjänä. Kansankirkollinen ajattelumme edellyttää kirkkoherralta laaja-alaista hengellisyyden ymmärrystä ja tulkintakykyä.
Papin tehtävät ja seurakuntalaisten kohtaamisen taidot ovat osa työtä.
Tehtävään kuuluvien sidosryhmäsuhteiden menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä sosiaalisia, verkostoitumis- ja yhteistyötaitoja. Hallinnollisten tehtävien hoitaminen tulee olla avointa ja läpinäkyvää.”

Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyönjohtamisen tutkinnon suorittanut pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valitun on esitettävä rikosrekisteriote (KL 6:33 §).

Virasta antavat lisätietoja:
- kirkkoherra Kimmo Reinikainen 7.10. klo 15-18 puh. 044 786 8000 tai kimmo.reinikainen@evl.fi
- kirkkovaltuuston puheenjohtaja Heli Vesaranta 10.10. klo 16-19 puh. 0400 837 141 tai heli@vesaranta.fi.

Hakuaika päättyy 18.10.2019 klo 15.00 mennessä.

Tehtävään haetaan ensisijaisesti KirkkoHR:n sähköisellä hakulomakkeella. Toissijaisesti hakemukset voi lähettää osoitteeseen Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli, Näsilinnankatu 26, 33200 Tampere.

Hakemukseen on liitettävä nimikirjaote ja lääkärintodistus.

Verkkolomakkeella nimikirjaote liitetään Liitä ansioluettelosi -kohtaan ja lääkärintodistus liitetään Liitetiedosto -kohtaan. Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: hannu.laukkonen@evl.fi tai 0400 926 730.

Tuomiokapituli on varautunut haastattelemaan virkaa hakeneet keskiviikkona 30.10.2019. Tarkempi haastattelukutsu lähetetään hakijoille hakuajan päätyttyä.

Organisaation kuvaus:
Ylöjärven seurakunta on eteenpäin suuntautunut, avarakatseinen ja vakaalla taloudellisella pohjalla toimiva yhteisö. Tavoitteidensa mukaisesti se rohkaisee kokeilemiseen, kysymiseen ja kohtaamiseen. Kantavia arvoja ovat yhteys, lähimmäisenrakkaus, usko, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja luotettavuus. Ylöjärven seurakunnassa on 25 000 jäsentä ja työyhteisössä 90 työntekijää. Se kattaa laajan maantieteellisen alueen Tampereen naapurissa koostuen kanta-Ylöjärven alueesta sekä seurakuntaliitoksina tulleiden Viljakkalan seurakuntapiirin ja Kurun kappeliseurakunnan alueista.

Lisätietoja: www.ylojarvenseurakunta.fi

* * *

Ylöjärven seurakunta on eteenpäin suuntautunut, avarakatseinen ja vakaalla taloudellisella pohjalla toimiva yhteisö. Tavoitteidensa mukaisesti se rohkaisee kokeilemiseen, kysymiseen ja kohtaamiseen. Kantavia arvoja ovat yhteys, lähimmäisenrakkaus, usko, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja luotettavuus. Ylöjärven seurakunnassa on 24 000 jäsentä ja työyhteisössä lähes 90 työntekijää. Se kattaa laajan maantieteellisen alueen Tampereen naapurissa koostuen kanta-Ylöjärven alueesta sekä seurakuntaliitoksina tulleiden Viljakkalan seurakuntapiirin ja Kurun kappeliseurakunnan alueista.  

YLÖJÄRVEN SEURAKUNNASSA on avoinna
VARHAISKASVATUKSEN TYÖALAJOHTAJAN virka

Viran tehtäviin kuuluu vastuu suuren kasvatuksen työalan toiminnan suunnittelusta. Tiimissä on varhaiskasvatuksen ohjaaja sekä 24 lastenohjaajaa, joiden esimiehenä työalajohtaja toimii. Tehtävään kuuluu vastuu johtokuntatyöskentelystä, budjetin laatimisesta ja seurannasta sekä toimintakertomuksen tekemisestä. Viranhaltijan esimies on kirkkoherra.

Valitulta odotamme soveltuvaa koulutusta. Valintaa tehdessämme arvostamme johtamisosaamista, jossa korostuvat esimiestaidot sekä kirkon varhaiskasvatuksen osaaminen. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja, kykyä verkostoitua sekä hallinnollista ja taloudellista osaamista. Valitulla tulee olla taitoa johtaa seurakunnan laajan varhaiskasvatuksen kehittämistä.

Virkaan valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.  Palkkaus määräytyy vaativuusryhmään 601 mukaan. Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa vuosisidonnaista palkanosaa maksimissaan 15 % peruspalkasta.

Haastattelut järjestetään 10.10. klo 14 alkaen. Valintaa tehdessämme voimme käyttää soveltuvuusarviointia. Kirkkoneuvosto tekee päätöksen valinnasta 23.10.

Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa 3.10.2019 klo 12:00 mennessä pdf-tiedostona osoitteeseen ylojarvi.seurakunta@evl.fi tai Pl 2, 33471 Ylöjärvi. Sähköpostin aiheeksi tai kirjekuoren päälle merkintä ”varhaiskasvatuksen työalajohtaja”.

Ylöjärven seurakuntaan voit tutustua osoitteessa www.ylojarvenseurakunta.fi .

Lisätietoja antaa vs.kirkkoherra Jyrki Koivisto 044 786 8012 25.9. klo 13 – 15 ja 26.9. klo 9 – 11 tai jyrki.e.koivisto@evl.fi

* * *

Jo päättyneitä hakuja:

Perhetalon toiminnanjohtajan virka

Hakuaika päättyi 30.8.2019. Virkaan valittiin Soila Simola.

Verkkoviestintäkoordinaattori

Hakuaika päättyi 29.5.2019. Määräaikaiseen tehtävään valittiin Vladimir Halinen.

Diakonian virka

Hakuaika päättyi 28.5.2018. Virkaan valittiin Anu Tassberg.

Nuorisotyönohjaajan määräaikainen virka

Hakuaika päättyi 13.12.2017. Virkaan valittiin Varpu Viikeri.

Varhaiskasvatuksen työalajohtajan virka

Hakuaika päättyi 16.10.2017. Hakijoita oli 20. Virkaan valittiin Päivi Aumala.

Diakonian virka

Hakuaika päättyi 16.10.2017. Virkaan valittiin Mikko Huuhtanen.

Emännän tehtävä

Hakuaika päättyi 24.9.2017. Tehtävään valittiin Johanna Vuori.

henkilöstöpäällikkö
Kirkkotanhuantie 1, PL 2
33471 Ylöjärvi