Hyppää sisältöön

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kuka voi tulla rippikouluun?

Rippikoulu on avoinna kaikille. Kirkkoon kuulumattomat ovat myös tervetulleita eikä riparin käyminen edellytä kirkkoon liittymistä. Leirin jälkeiseen konfirmaatioon osallistuvan tulee olla kastettu seurakunnan jäsen. Vanhempien suostumuksella 15-vuotias voi liittyä kirkon jäseneksi. Kastehetki on mahdollista järjestää ennen konfirmaatiota. Tästä sovitaan erikseen leirin vetäjien kanssa. 

Perinteisesti rippikoulu on 15 vuotta täyttävien juhla. Riparin voi kuitenkin käydä minkä ikäisenä vain tämän jälkeenkin.

Millä aikataululla saan infoa?

Tiedon omasta leiripaikastasi saat tekstiviestillä 15.11. mennessä. Tieto lähetetään huoltajalle sähköpostitse. Ennen joulua jokainen leiriläinen saa tietää oman ryhmänsä ensimmäisen tapaamisajan sähköpostitse. 

Miksi keväällä on tapaamisia?

Rippikoulu kestää noin puoli vuotta ja se sisältää yhteensä noin 80 tuntia opetusta ja elämyksiä jossain muodossa. Jokainen riparijakso on leiriläisten ja vetäjien yhteinen prosessi. Jokainen riparijakso onkin sisällöltään ainutlaatuinen ja hiukan toisistaan ohjelmaltaan poikkeava. Rippikouluihimme kuuluu 3-10 vuorokauden mittainen intensiivijakso, leiri- tai päiväkoulu, joka ajoittuu talvi-, pääsiäis- tai kesälomalle ja niiden lisäksi muita tapaamisia. Kaikille 2021 vuoden riparilaisille yhteinen riparipäivä on lauantai 13.3.2021.

Voiko tapaamisista olla poissa?

Riparijakso luo ainutlaatuisia läpi elämän kantavia muistoja. Kaikki tapaamiset ovat ryhmähengen syntymisen kannalta tärkeitä. Siksi harrastukset ja lomamatkat on hyvä ottaa huomioon jo leiriryhmää valittaessa. Rippikouluvuosi on vain kerran elämässä, joten on tärkeä antaa etusija rippikoululle. Kuulemme mielellämme kaikista erityistarpeista. 

Paljonko rippikoulu maksaa?

Rippikoulussa on täysihoito, johon sisältyvät ateriat, majoitus, retket, ohjelma sekä mahdolliset matkakustannukset. Seurakunta maksaa suurimman osan kuluista ja loput koostuvat leirimaksusta. Kaupunkiriparit ovat maksuttomia. Lammasniemen leirit maksavat 100 €, Lempiänniemen leirit 135 € ja reissuleirien hinta vaihtelee kohteen mukaan.

Varatun leirijakson peruuttaminen

Leirien peruutukset on ilmoitettava leirin vetäjälle ja/tai rippikoulupapille. Laskun maksamatta jättäminen tai leiriltä pois jääminen ei riitä peruutukseksi. Ilmoitus kannattaa tehdä mahdollisimman pian, jotta voimme tarjota peruutuspaikkaa muille mahdollisesti vapautuvaa leirijaksoa jonottaville.

  • Leirin peruutus vähintään kaksi kuukautta ennen leirijakson alkua on maksuton.
  • Leirin peruutuksesta kaksi kuukautta ennen leirin alkua ja viimeistään viikkoa (7 vrk) ennen leirin alkua veloitamme puolet (50%) leirin hinnasta.
  • Leirin peruutuksesta alle viikko (7 vrk) ennen leirin alkua, veloitamme leirimaksun kokonaisuudessaan. Leiri voidaan tässä tapauksessa peruuttaa kuluttomasti äkillisessä sairastapauksessa lääkärintodistuksella.

Leirit, joita ei ole peruutettu, eikä ilmoittautunut ole osallistunut leirille laskutamme kokonaisuudessaan. Maksamattomien leirimaksujen perinnän suorittaa perintätoimisto Lindorff.

Miten leirimaksu hoidetaan?

Lasku leirijaksosta tulee sähköpostiosoitteeseen, jonka täytät ilmoittautumislomakkeeseen. Kohta: Laskutussähköposti. Lasku tulee maksaa ennen leirijakson alkua. Kesän leirien laskut lähetetään huhtikuussa.

Talous tiukalla? Rippikoulumaksuun voit hakea:

  • lisää maksuaikaa
  • maksun jakamista osiin
  • maksuhuojennusta (edellyttää talousselvitystä)

Näihin maksuasioihin liittyen ole ajoissa yhteydessä diakoniatyöntekijöihin: Mikko Huuhtanen (044 7868 194) tai Eliisa Ala-Kuusisto (044 7868 042).

Voinko kutsua rippikoulun ohjaajat ja isoset rippijuhliini?

Mikäli kokoontumisrajoitukset sallivat, tulemme mielellämme vierailemaan. Tee kirjallinen kutsu, jossa näkyy nimi, juhlapaikka ja toive kellon ajasta.

Kuinka pitkä rippikoulu on?

Rippikoulu kestää noin puoli vuotta. Jokaisessa rippikoulussa on oma, toisista hieman poikkeava ohjelma. Rippikouluihimme kuuluu 3-10 vuorokauden mittainen intensiivijakso, leiri- tai päiväkoulu, joka ajoittuu talvi-, pääsiäis- tai kesälomalle. Sen lisäksi on muita tapaamisia, kirkkokäyntejä, nuorteniltoja, kanttorin tunteja ym.

Tiedottaminen rippikouluista

Lähetämme rippikoulua koskevat infot ja materiaalit sähköpostilla rippikoululaisille ja huoltajille. Sähköpostin lukemisesta muistutetaan tekstiviestillä.

Miten korona vaikuttaa rippikouluun?

Seuraamme virusepidemian kehittymistä ja teemme tarvittaessa muutoksia, joilla voimme järjestää rippikoulut turvallisesti. Mahdollisista muutoksista tiedotamme mahdollisimman pian suoraan rippikoululaisille ja huoltajille.

Kysyttävää rippikouluista...

Avustusta leirimaksuun...

diakoniatyöntekijä
Ylöjärven seurakunta
Kirkkotanhuantie 1, PL 2
33741 Ylöjärvi
johtava diakoniatyöntekijä
Kirkkotanhuantie 1
33470 Ylöjärvi