JP Leppäluodon joulukonsertti

ke 19.12. kello 18.00

Ylöjärven kirkko

Charon-, Harmaja- ja Raskasta Joulua -kokoonpanoista tunnettu tummaääninen laulaja JP Leppäluoto jatkaa viime vuoden Joulurauhaa-menestyskiertuettaan. Yksi konserteista on Ylöjärven kirkossa. Liput alk. 27 €.

Kiertue on tuotettu pieteetillä. Mukana kulkee kaksi eri kokoonpanoa, joten konsertteihin valmistaudutaan treenaamalla kahdet eri sovitukset tutuista joululauluista. Sellisti Elias Kahilanja kitaristi Samuli Erkkilän kanssa Leppäluoto sovittaa tutut kappaleet sello-kitara-laulu -pohjalta ohjelmistoon. Kahilan ja Erkkilän ohella edelliseltä kiertueelta tuttu kokoonpano Erik Valkama (kitara), Netta Skog (hanuri), Jani Auvinen (rummut) on matkassa mukana tänäkin vuonna. Vaihtuvat kokoonpanot ilmoitetaan myöhemmin.

Ohjelmisto rakentuu tunnetuista joululauluista, jotka ovat saaneet uudet, nimenomaan sali- ja kirkko-olosuhteissa oikeuksiinsa pääsevät sovitukset.
"Konsertteja voi tulla katsomaan vaikka useamman, sillä jokainen niistä on omalla tavallaan uniikki", Leppäluoto kommentoi.

Viime vuoden kiertue oli monella tapaa menestys. Yleisömäärät, tunnelma ja palaute olivat positiivisia, joten päätös tämän vuoden konserttisarjan toteutuksesta oli helppo tehdä. "Konserteista jäi aivan huikea fiilis niin allekirjoittaneelle kuin koko orkesterille ja työryhmälle. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa ja näin laulajana on ihan parasta päästä ammentamaan sitä omaan tulkintaansa. Tuntui kuin yleisö ja orkesteri olisivat olleet yhtä, kun matkasimme liikutuksesta riemuun!".

Leppäluoto toteaa suomalaisen kaipaavan joululta edelleen hiljentymistä, mutta myös vanhojen joulunviettotapojen tuulettamista. "Näyttää siltä, että vastapainoa vanhalle haetaan konserteista. Siksi kirkot ovat mahtavan juhlavia 'areenoita' tähän tarkoitukseen ja ihmiset ovatkin alkaneet löytää nuo huoneet myös varteenotettavina konserttipaikkoina, joissa hiljentyminen jouluun hoituu niin sanotusti samaan hintaan. Joulu on edelleen pyhä, jos niin haluaa, mutta sitä uskalletaan juhlia nykyään myös hieman rennommalla otteella", JP sanoo.

Kiertueen alla JP Leppäluoto on työstänyt myös uutta materiaalia. "Kellojen joulu" -kappale on kuunneltavissa https://youtu.be/JrzVOME1Pk4
Kappale on mukana Joulurauhaa-kiertueen ohjelmistossa.

Kiertueen lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa, Lipputoimistossa ja Raahesalin lipunmyynnissä. Konsertit ovat ikärajattomia.
Liput 27 €
www.ticketmaster.fi


Järjestäjä

Ylöjärven seurakunta

Katso myös

su 16.12. klo 10.00 -12.00

Ylöjärven kirkko

Messu Ylöjärven kirkossa

Liturgi: Järnvall Esa. Kanttori: Syrjäniemi Saara. Musiikkiryhmä: Celesta-kuoro. Messu, joka rakentuu joululaulujen ympärille.
su 16.12. klo 15.00

Seurakuntakeskus

Joulumarkkinat

Perinteiset Joulumarkkinat seurakuntakeskuksella. Myytävänä on mm. laatikoita, kakkuja, pullaa, leipää, joululeivonnaisia, käsitöitä... Joulumarkkinoilla on mukana Pappilan Perhetalo, Tähkäpäät-kerho, Lähetystyö, tyttötyö, Missiopaja, partiot, Martat, Maanpuolustusnaiset, Sansa, Afrikan risti ja Afriitta.
su 16.12. klo 15.00

Ylöjärven kirkko

Lasten kauneimmat joululaulut

Lapsiperheiden kauneimmat joululaulut. Tilaisuudessa kerätään kolehti kehitysmaan lapsille Suomen Lähetysseuran kautta. Mukana Terhi Törmä, Päivi Aumala, Saara Syrjäniemi ja Verso-kuoro. Tervetuloa!