Konsertti Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi
Konsertti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi - esiintymässä Niilo Rantala!
Niilo Rantala on suomalainen toimittaja, teologi, lauluntekijä, pappi, vuoden 2023 tangoprinssi ja kulttuurialojen sekatyöläinen, joka on esiintynyt yksin sekä eri kokoonpanojen kanssa vuosituhannen alusta asti. Oman tuotantonsa lisäksi Rantala on keskittynyt esittämään vahvoja tarinallisia lauluja aina Jacques Brellistä Alfred J. Tanneriin ja Juha Vainiosta Kaj Chydeniukseen.
Ylöjärveen Rantalalla on erityinen side, sillä hänet vihittiin papiksi Ylöjärven seurakuntaan 2021. Vaikka nuorisopastorin tehtävä jäi taakse, on Ylöjärvelle palaaminen Rantalan mielestä aina kuin kotiin tulisi.
Ylöjärven kirkon "Talven valoa"-konserttiin Rantala on valinnut sekä ikivihreitä tuttuja lauluja että vähemmän tunnettuja kappaleita myös omasta sävellystuotannostaan. Laulujen teemat soivat yhteisvastuun hengessä: keskiöön nousee toivo, tulevaisuus ja luonto. Lauluvalinnoissa on huomioitu tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat nuoret ja partiolaiset.
Vuonna 2025 Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohteena on partiotoiminta. Ohjelma 10e.
-
Aikuisille
-
Lähetys- ja avustustyö
-
Musiikki
-
Linkki avautuu uudessa välilehdessä