Kaukolan ystävyysseurakunnan 20-vuotisjuhlassa kiitettiin Jumalan ihmeistä

Rappiosta ja häväistyksestä nousi kaunis kirkko

Kaukolan nykyinen venäjänkielinen seurakunta tuntee kirkkorakennuksensa historian. Kun samalla paikalla sijainnut puukirkko oli vuonna 1932 tuhopolton seurauksena palanut poroksi, pystytettiin paikalle yhdessä (!) vuodessa mahtava tiilikirkko. Viipurin piispa Erkki Kaila vihki sen käyttöönsä 3. 9. 1933, ja päivälleen 83 vuotta myöhemmin pidettiin sen suuressa, kauniiksi kunnostetussa kirkkosalissa jälleen kirkonmenot. Ne olivat samalla Kaukolan ystävyysseurakunnan 20-vuotisjuhlajumalanpalvelus.

Neuvostoaikana mm. suurkanalaksi muutettu, sittemmin tulipalossa pahoin raunioitunut ja lopulta laitapuolen kulkijoiden majapaikaksi muuttunut rakennus on vaihe vaiheelta kunnostettu. Jo edellisillä matkoilla olimme saaneet ihmetellä ja ihailla kauniisti korjattuja ja sisustettuja sakasti- ja sakarakappeleita. Ne meistä, jotka olivat nähneet koko valtavan rakennusprojektin historian, yllätettiin jälleen kerran.  Moni meistä pyyhki silmiään seistessään kirkkosalin ovella ja ihaillessaan ystävyysseurakuntamme käsittämättömiä aikaansaannoksia. Kiirekin oli tullut: viimeinen kattolamppu oli kuulemma pantu paikoilleen edellisyönä kello neljä.

Se, että muutaman kymmenen jäsenen kokoinen köyhä seurakunta saa jotakin tällaista aikaan, on suuri, todella suuri ihme eli otsen’, otshen’ bol’shoe tsuda, niin kuin juhlan aikana moneen kertaan venäjäksi todettiin. Kelpaapa entisten kaukolalaisten käydä entistä kirkkoaan katsastamassa. Se lienee ainoa suomalaisten rakentama kirkko koko Kannaksella, joka jälleen on jumalapalveluskäytössä!

Hyvä osa

Hyvyyden, voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt…

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa…

Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman…

Juhlakansa veisaa voimalla ja kahdella kielellä. Virsien sanat puhuttelevat syvemmin kuin koti-Suomessa kun ajattelen ympärilläni olevia Kaukolan kristittyjä. Viranomaiset suhtautuvat tänään yhä nuivemmin hengelliseen toimintaan. Esimerkiksi kotiseurojen pitäminen on kielletty. Hengelliset tilaisuudet sallitaan vain kirkkorakennuksissa.

Kirkkoherra Viktor Ruzinsky saarnaa hyvästä osasta. Hän liittää sen siunausrikkaaseen elämään, todelliseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän muistuttaa, että hyvä osa on yhteyttä Jumalan kanssa. Sitä emme voi itse luoda, vaan saamme sen lahjana. Sillä, kuten Paavali kirjoittaa, me emme tee sitä hyvää, mitä tahdomme, vaan sitä pahaa mitä emme tahdo. Jeesuksen ristinkuoleman tähden armahdettuina  olemme saaneet hyvän osan, joka merkitsee myös ikuista elämää  taivaassa.

”Kuinka Kristus iloitseekaan nähdessään meidät tässä entisessä rauniosalissa  tänään!”, päättelee Viktor saarnaansa.

Paljon hymyä, halauksia, kohtaamisen ja yhteyden iloa on läsnä siinä hetkessä, kun ihmiset kiertävät ympäri kirkkosalia antamassa toisilleen rauhantervehdystä.

Kun liityn suuren juhlakansan joukossa vastaanottamaan pyhää Ehtoollista, tunnen olevani  osallinen samasta hyvästä osasta kuin Betanian Maria, joka sai olla Kristuksen puhuteltavana.

Spontaania luovuutta

”Tarkemman ohjelman saamme tietää paikan  päällä”. Näin oli ystävyysseurakuntatoiminnasta vastaava Jyrki Koivisto opastanut meitä jo ennakkoon matkakirjeessä. Jos joku oli odottanut kirkon ja seurakunnan vuosijuhlaan painettua käsiohjelmaa, pönöttävää juhlallisuutta ja suunnitellun aikataulun tiukkaa noudattamista päiväjuhlassa, tuli taatusti yllättymään.

Jo kahvitauon aikana väkeä viihdytti kahden ammattimuusikon balalaikka-kitaraduo, joka pani menoksi sekä vauhdikkain että haikein suomalaisin ja slaavilaisin sävelmin.

Mistä he olivat paikalle eksyneet? Kirkkoherra oli ajautunut keskustelemaan heidän kanssaan junassa ja toivottanut tervetulleeksi juhlaan. Ja hehän tulivat!

Päiväjuhlan ohjelmassa ei ollut juhlapuhetta, ei suunniteltua aikataulua, ei tiukan ja juhlavan järjestyksen tuntua. Kaikki oli pikemminkin spontaania luovuutta.

Mutta juuri se teki juhlasta niin unohtumattoman ja ainutlaatuisen. Kaikki venyi ja paukkui, mutta kaikki oli täynnä innostusta, tervettä ylpeyttä ja riemua.

Uljaasti remontoitu kirkko upeine kukkia ja pensaita röyhyävine pihoineen on tänään ehdottomasti  Kaukolan kylän kaunein osa. Voi vain aavistella, miten paljon se merkitsee niillekin kyläläisille, jotka  työttömyyden vaivaamassa kotikylässään kuulevat sen tornista kellon soiton ja näkevät tornin valoon loistavan pimeässä.

Ei ihme, että kunnan edustajat Olga Gerasimtsuk ja Vera Romanova kilvan ylistivät seurakunnan aikaansaannoksia: ”Pelkin ihmisvoimin tämä ei olisi ollut mahdollista. Tämä on nyt kylän keskus ja majakka.” He muistuttivat myös, että Viktor Ruzinsky on omalla sosiaalisella toiminnallaan saavuttanut suuren arvostuksen paikkakunnalla. Niinpä hänet on valittu moniin luottamustehtäviin.

Oman tervehdyksensä juhlaan toivat myös Inkerin kirkon koordinaattori Jukka Paananen, Käkisalmen vapaiden kirkkokuntien suuri ryhmä sekä Ylöjärven kaupunki ja seurakunta.

Kiitossanoissaan Viktor Ruzinsky kertoi, että kun hän on ollut kanssakäymisissä muiden seurakuntien kanssa, monet ovat tunnustaneet olevansa hänelle vähän kateellisia. Hän totesi myös kauniisti suhteestaan Ylöjärveen ja muihin Suomen ystäviin, että hän ei ole koskaan näissä yhteyksissä kokenut nöyryyttävää tunnetta. Ja hän vakuutti, että jokainen täältä tuleva vieras otetaan vastaan esirukouksin.

Puheiden ja tervehdysten välissä kuultiin monia musiikkiesityksiä, niiden joukossa myös Aija-Leena Rannan ja Hanna Koiviston herkät ja kuulaat laulut.

Kaiken kukkuraksi paikalle oli kutsumatta ja tilaamatta ilmestynyt myös pietarilainen ammattimuusikoista koostuva, kansanmusiikkia soittava trio, joka huikeissa numeroissaan siirtyi luontevasti ja vivahteikkaasti kulttuurista toiseen.

Siunatuksi lopuksi todettakoon, että enpä ole ennen ollut sellaisessa seurakunnan vuosijuhlassa, jossa irkkumusiikkia soittavien viulistin, huilistin ja kitaristin joukkoon liittyy tuosta vain jammailemaan myös pappi busukeineen!

Teksti:
Antero Honkkila (Ylöjärven srk:n emeritus kirkkoherra)