Kaukana siintävä vuori

Sylvian joululaulussa on kaunis sävel ja haikea tunnelma.

Lintupoloinen on pantu häkkiin sirkuttamaan. Mutta laulu on vaiennut. Kotimaan
kaipaus on suuri, vaikka ympärillä on kaikkea muuta hyvää. On lempeä ilmasto ja
vaahtoava viini.

Sylvian joululaulussa kaukokaipuu ja koti-ikävä yhdistyvät. Poissa hyvä, kotona
paras? Onko ihminen tyytyväinen missään? Kaivataanko aina jotain, oltiin sitten
kotona tai kaukana?

Joulurauhan kaipuussa on jotain samaa. Mielessä väikkyvät lapsuusmuistot
onnellisina tuokiokuvina. Mutta jos pystyisi palauttamaan lapsuuden joulun, ei se
vastaisikaan haavekuvaa. Ehkä kauneinta onkin kaipuu?

Sylvian joululaulussa kaukana siintävä Etna on kauneuden kaipuun vertauskuva.
Tuskin viihtyisin tulivuorella, mutta vuoren silhuetti synnyttää sinertäviä ajatuksia.

”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?” (Psalmi 121:1)

Vuoret kääntävät katseen ylöspäin. Apua odotetaan ylhäältä, suurelta ja
voimakkaalta. Jotain samaa on Jumalaan turvautumisessa. Jumala voi tuntua
etäiseltä, mutta kuitenkin hän vetää puoleensa. Häneltä odotetaan jotain hyvää,
joka auttaa näkemään koko elämän hyvänä.
​​​​​​​
Kaukokaipuu ja koti-ikävä ovat kuin kaipausta Jumalaa kohti. Kaipaus ei täyty
haaveiden sinisillä vuorilla sen enempää kuin savuavalla tulivuorella. Kaipaus
täyttyy pienessä Jeesus-lapsessa.

Jumala itse samaistuu kaikkien pienten, heikkojen ja turvallisuutta kaipaavien
osaan. Hän on luomiensa ihmisten puolella ja antaa heille toivon. Elämä on
mielekäs ja tarkoituksellinen myös silloin, kun se ei näytä haaveiden mukaiselta.

Sylvian joululaulu päättyy kiitokseen. Etäällä siintävä Etna valmistaa ihmistä joulun
viettoon, odottamaan Jumalalta hänen suurinta lahjaansa, Jeesusta Kristusta.
Siunatkoon hän sinun joulusi!

Tampereen Piispantalossa adventtina 2024
​​​​​​​Matti Repo