Parisuhteen parhaaksi

Ajankohtaista

Paristo-pienryhmä on parisuhteen latauspiste. Pienryhmä kokoontuu noin kerran kuussa torstai-iltaisin. Mukaan mahtuu vetäjäparin lisäksi kolme pariskuntaa. Ryhmä on suljettu ja luottamuksellinen ja mukaan tulee sitoutua ainakin kuudeksi kerraksi. Ensimmäisen kerran voi käydä tutustumassa. Lisätietoja voi kysellä Minna Savukoskelta p. 040 8048132. 

Parisuhteen valttikortit Kerran kuussa keskiviikkoisin on tarjolla treffi-ilta. Illan lomassa puhutaan parisuhteesta, nautitaan kahvit ja musisoidaan. Keväällä kokoonnutaan 18.1. (Vanha Räikkä) ja 8.2. klo 18-19.30. Illasta vastaa seurakunnan parisuhdetiimi. Lastenhoitokin on tarjolla. Ilmoita lapsesi siihen viimeistään samana aamuna p. 044 7868020. Tilaisuus ja lastenhoito on ilmainen.  

 

Parisuhteen avuksi

Parisuhteen kuntokartoitus Parisuhteen kuntokartoitus on keskustelu, jossa kumppanit puhuvat toisilleen suunnitellun mallin mukaan. Keskustelun lopussa he arvioivat itse oman suhteensa vahvoja alueita ja kehittämiskohtia. Parisuhteen kuntokartoituskeskustelu toteutetaan yhden päivän aikana viikonloppuisin tai arkena kahden illan aikana. Ei sovi akuutissa kriisissä oleville. Kuntokartoituksesta voi kysellä lisää Soila Simolalta, puh. 044 7868020, soila.simola@evl.fi.

Perheneuvontaa saatavilla myös ylöjärveläisille pareille maksuttomasti ja luottamuksellisesti Tampereen seurakuntien Perheasian neuvottelukeskuksesta puh. 03 219 01 111.

Parisuhteen ensiapua, muutaman keskustelun muodossa Ylöjärven seurakunnasta: Juha-Pekka Haavisto puh. 044 786 8004, juha-pekka.haavisto@evl.fi (kirkon perheneuvoja, työnohjaaja) tai Teija Ojala (perheneuvonnallinen koulutus, työnohjaaja) puh. 044 7868 050, teija.ojala@evl.fi (virkavapaalla 1.4.-31.8.).

Lapsiperheille on tarjolla apua myös PikkuHelpin kautta. Käy tutustumassa tärkemmin PikkuHelppiin

 

Eroryhmä parisuhteen päättyessä: Vertaisryhmät ja auttaminen - Ylöjärven seurakunta (ylojarvenseurakunta.fi)