Ylöjärven hautausmaa

Kirkkotanhuantie 1, 33470 Ylöjärvi

Hautausmaa rakennettiin heti Ylöjärven ensimmäisen kirkon valmistumisen jälkeen ja se vihittiin käyttöön vuonna 1781. Ylöjärvellä vainajia ei ole koskaan haudattu kirkkoon, mutta kirkkomaalla oli aikanaan hirsisiä hautakammioita. Niitä tiedetään olleen ainakin neljä; kaksi Mäkkylällä, yksi Ollilalla sekä Sistolla.

Ylöjärven ensimmäinen kirkko paloi 1842 ja uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle. Uusi kirkko valmistui elokuulla 1850 ja se vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtina. Uuden kirkon ympärille rakennettiin kiviaita sekä rautaportit. Hautausmaata on laajennettu lännen suuntaan useamman kerran. Ensimmäisiä laajennuksia toteuttivat pitäjän talot, jotka ajoivat hiekkaa manttaalinsa mukaan sekä torpat sen perusteella kuinka monta hevosta niillä oli.

Kun kuvernööri muistutti käynnillään vuonna 1912 hautausmaan kunnosta, pyydettiin lääninpuutarhurilta suunnitelmaa kirkkotarhan istutuksia varten. Tästä alkoi hautausmaan suunnitelmallisempi toteutus ja hoitaminen.

Nykyään hautausmaa jakautuu ns. vanhaan ja uuteen osaan. Vanhalla osalla on tiukempi hautauskaava, vanhaa puustoa sekä arvokkaita vanhoja hautamuistomerkkejä. Joista muutamina esimerkkeinä Ylöjärven ensimmäisen kappalaisen Ernst Tamlanderin, Lielahden kartanon isännän Kenraalimajurin Alfred Stjernvallin, Teivaalan isännän Everstiluutnantin Magnus Kasimir voon Knorringin, Räikän herran Bernhard Hartwallin sekä Everstiluutnantti af Forsellesin haudat.

Vanhalla osalla lepäävät sankarivainajat talvi-ja jatkosodasta yhteensä 116 miestä. Myös kansalais-sodassa kaatuneiden, punaisten hautamuistomerkki ja Karjalaan jääneiden vainajien muistolle pystytetty hautamuistomerkki sijaitsevat kirkon läheisyydessä hautausmaan vanhalla puolella.

Hautausmaalla on hautauksia vuosittain Ylöjärven kaupungin väkilukuun nähden vähän noin 100 vuodessa. Hautausmaasta on digitaalinen karttapohja.

* * *

Voit tutustua Ylöjärven hautausmaahan tarkemmin Torbjörn Nikusin kirjoittaman hautausmaakierroksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf-tiedosto, jossa linkkejä kuviin) avulla. Torbjörn Nikus on paikallinen sukututkimusasiantuntija, joka on järjestänyt kesäisin hautausmaakierroksia Ylöjärven hautausmaalla. Hautausmaakierros esittelee sanoin ja kuvin pääasiassa hautausmaan vanhempaa osaa sekä kertoo myös kirkon historiasta.

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc