Päiväleirit
Ylöjärven seurakunta järjestää kesäkuussa koululaisten päiväleirejä Metsäkylässä, Pappilan perhetalolla, Seurakuntakeskuksella ja Vuorentaustassa 2.-19.6.2025 klo 8-16. Ne ovat leiripäiviä ensisijaisesti eka- ja tokaluokkalaisille.
Leiripäivänä on ohjattua toimintaa klo 9–15 välillä. Leiriläiset saapuvat ja lähtevät joustavasti aamuun ensimmäisen tunnin klo 8–9 ja iltapäivän viimeisen tunnin klo 15–16 aikana. Päivän aikana on monipuolista toimintaa: pelataan, leikitään, askarrellaan ja retkeillään. Viikoittaiset askarteluprojektit kuuluvat myös ohjelmaan. Ylöjärven seurakunta käyttää Liikkuva seurakunta -toimintamallia eli päiväleireillä liikutaan sisällä ja ulkona. Jokaisessa leiripaikassa on omat lähiretkikohteet.
Leirejä ohjaavat koulutetut lastenohjaajat sekä leiri-isoset. Leireillä tarjotaan lounas ja välipala. Ilmoittautuessa lapsilta kysellään toiveita ja leirin ohjelma muotoutuu sen mukaan.
Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje ennen leirin alkua. Leirillä voi viettää kaikki kolme viikkoa tai vaikka yhden viikon. Ilmoittautumislomakkeessa valitaan, mitkä viikot lapsi on leirillä.
Leirimaksu 55 € viikko sisältää lounaan ja välipalan sekä retket. Juhannusviikon maksu on 45 €. Leiriviikot laskutetaan toukokuussa.
